BLOGI MUUTTAA

Haikein, mutta innostunein fiiliksin olen päättänyt siirtää blogini Rantapallon puolelle. Haluan jatkaa blogin elämää enemmän reissupainotteisena ja koen, että uusi alku tälle uudelle suunnalle on paikallaan. Blogin osoitteen muuttuessa vaihtui myös instatilini käyttäjänimi sekä blogin nimi. Tästä lähtien seikkailuitani pääsee siis seuraamaan instassa, kun ottaa @kotirantaan seurantaan. Blogin nimi muuttui enemmän kuvaamaan nykyistä ja tulevaa sisältöään ja kantaa ylpeänä uutta otsikkoaan Kotiranta Kiikareissa. Tämä monimerkityksellinen nimi kuvaa niin epätoivoista kotirantani etsintää kuin myös kirjoittaja Kotirantaa puikoissa (kiikareissa). 

Lääkisjuttuja tulee yhä tipahtelemaan reissupostausten väliin, mutta monesta syystä ne jutut jäävät nyt vähemmälle. Tulevan ammattini myötä on aika jättää kaikista henkilökohtaisimmat ja töitä koskevimmat postaukset historiaan. Tule toki kirjoittamaan opinnoista yleisesti sekä tulevaisuudenhaaveista ja -suunnitelmista. Lääkiksen tiimoilta ja siihen liittyvät reissut, kuten toukokuinen Tansanian matka, tulevat näkymään vahvasti niin blogin kuin instagraminkin puolella. Toivottavasti monet teistä löytävät tiensä uuden osoitteen puolelle ja haluan kiittää teitä kaikkia, jotka ovat vuosien ajan tätä blogia seuranneet ja kommentoineet. Teidän takia olen tätä blogia tehnyt, kirjoittanut ja kuvannut, ja olen ollut niin kiitollinen kaikesta ihanasta palautteesta, jota teiltä on tullut.

Uusi blogi löytyy osoitteesta www.rantapallo.fi/kotiranta ja sieltä löydät myös kaikki vanhat postaukset! Otan palautetta mielellään vastaan niin uudesta blogista, nimestä, ulkoasusta kuin koko ideastakin.

Jännittävä kevät jälleen tulossa!

Tänään mulla ois vähän koulujuttuja pitkästä aikaa. Tulen pitämään hetken taukoa bloggaamisesta, sillä minulla on tärkeä sisusten lopputentti tulossa muutaman viikon päästä ja yritän kovasti opiskella siihen. Sisusten pitäisi mennä kevään aikana läpi, jotta voin kesällä ottaa vastaan ensimmäisen sijaiskesän tuovat haasteet. 

Niimpä, ensi heinäkuussa marssin päivystysosastolle lääkärin sijaisena ja kyllä, jännittää ihan himskatisti. Odotan kesää innolla ja uskon oppivani paljon noiden kahden kuukauden aikana. Eräs kaverini jo ihmetteli, että meinaanko ihan oikeasti toimia ensi kesänä lääkärinä ja että, hmm, osaanko, niinku, niitä asioita, että jos joku vaikka tulee sinne niin osaanko kertoa mikä sillä on vikana. Haha jep, jostainhan se on aloitettava ja varmasti tulee monia hetkiä, jolloin sormi menee suuhun, mutta onneksi silloin on kokenutta henkilökuntaa siinä ympärillä! 

Ja syy, miksi päivystyksen ovet aukeavat minulle vasta heinäkuussa, onkin vähintään yhtä jännittävä! Saimme jokin aika sitten kuulla, että syksynä alkanut tansanialaisen sairaalan etsiminen oli tullut vihdoin päätökseen. Nyt lennot on ostettu ja toukokuun puolessa välissä otetaan suunta kohti Dar es Salaamia ja yhä eteenpäin Ilembulan luterilaiseen sairaalaan. Roolini sairaalassa tulee varmasti olemaan lähellä viime keväistä, mutta erityisen jännittävää tästä tekee se, että lähdemme Tommin kanssa yhdessä tutustumaan tähän sairaalaan! 

Ilembula on yhteistyössä Suomen Kristillisen Lääkäriseuran kanssa ja heillä on meneillään siellä Terve Tansania -projekti, joka keskittyy äitiyshuoltoon sekä neuvolatoimintaan. Sanomattakin selvää, että toivoisin kovin pääseväni tutustumaan tähän toimintaan paikan päällä! Olemme yhteensä reissussa reilu viitisen viikkoa, joista noin kolme vietämme sairaalalla ja viimeiset pari viikkoa matkustamme Tansaniassa. Kiljuin ja hypin riemusta, kun saimme tämän uutisen ja toivon, että tämäkin tuo lähemmäs haavettani työskennellä kehittyvissä maissa.

Vaikka nyt onkin siis tulossa pieni tauko tänne blogin puolelle, voi arkielämää ja reissukuvia yhä seurata instasta (@annithe), joka luultavasti päivittyy suhteellisen ahkerasti! Oletko sinä ikinä haaveillut työstä kehittyvässä maassa? Oletko ollut tai ehkä lähdössä joihinkin sellaisiin hommiin? Kiva olisi kuulla kokemuksista ja fiilistellä yhdessä! 

Suomen kylpylöitä koluamassa: Break Sokos Hotel Koli

Marraskuu oli todellinen kylpykuukausi, kun pääsin käymään peräti kahdessa suomalaisessa kylpylässä. Tänään vuorossa on näistä ensimmäinen, ihana Kolin laella sijaitseva Break Sokos Hotel Koli. Marraskuun Kolisee-tarjouksen myötä hotelliyöhön sisältyi kylpylän vapaa käyttö, joka ei tavallisesti hintaan sisälly. Tarkemmin en hintaa tälle marraskuiselle yölle tiedä, sillä Tommi oli tämän miniloman meille hommannut vuosipäivän kunniaksi.

Olin odottanut Kolin vierailua kesästä asti, kun tuntui että harva se kaveri oli milloin minäkin viikonloppuna käynyt kiipeämässä tuonne Euroopan vanhimmalle paikalle. Ensilumi oli ihanasti jo satanut ja kuorruttanut niin maan kuin puutkin valkoisellaan. Saavuimme perjantaina paikalle ja vaikka hyvänä aikomuksena olikin käydä kiipeämässä Kolin laelle jo tuolloin, oli huipulla niin sumuista, että päädyimme sitten kumminkin vain löhöilemään kylpylässä.

Kylpylä vasta olikin kokemus. Yleensä arvostan kylpiessä mahdollisimman vilkkaita aktiviteetteja, vesiliukumäet, villivirrat ja hyppytornit ovat meikän suosiossa. Koli Relax Spa on kuitenkin jotain varsin muuta. Se on hyvin aikuiseen makuun suunniteltu, oletettavasti upeilla maisemilla varustettu, huolella mietitty kokonaisuus. Ja selkeästä vesiliukkareiden ja hyppytornien puutteesta huolimatta tarjosi ihanaa aikaa myös meille.

Kylpylässä oli mietitty kokonaisuuksia erilaista hemmottelua kaipaaville vieraille. Oli palauttava kokonaisuus urheilusuorituksen jälkeen, rentouttava kokonaisuus löhöilyä arvostaville, kaunistava reitti sitä etsiville, vahvistava kokemus karaistusta kaipaaville ja virkistävä polku ruuanjälkeisen pöhnän poistamiseksi. Jokainen kylpijä sai oman löylykiulun, jossa oli Lumenen kauneustuotteita, kuten maskeja, kuorintoja ja voide.

Kylpylässä oli useita erilaisia altaita, mukaan lukien valo-ääniallas ja ulkoporeammeet, henkilökohtaiset suosikkini. Saunoja oli ainakin kolme ja ihania elämyssuihkuja useita. Siellä oli todella mietitty alueen viihtyvyyttä ja toteutus oli ihan viimeisen päälle. Kävimme yöpymisemme aikana kahdesti kylpemässä ja vaikka kokemus oli ihanan rentouttava molemmilla kerroilla, jäimme vielä kaipaamaan ulkoaltaista aukeavaa varmasti upeaa näköalaa, joka tällä kertaa pysyi visusti sumukerroksen takana. Joten takaisin on päästävä.

Hotelli itsessään oli siisti ja kuten todettua, mahtavalla paikalla Kolin laella. Autoille oli parkkitilaa alatasanteella, josta kuljettiin kiskohissillä hotellin tasolle. Ihana yllätys oli Reimojen ja Ainojen lainauspiste, josta sai lainata itselleen sopivat tossut oleskelun ajaksi. Huone oli siisti ja meillä vielä oletetun maiseman suuntaan, josta tällä käynnillä näkyi valitettavasti vain valkoista hernerokkaa.

Aamupalalla oli riittävä valikoima erilaisia herkkuja, mutta valikoima kalpeni mielestäni yhä Cumulus-ketjun superaamiaisille. Gluteenittomia tuotteita oli toki tarjolla, mutta olisin suonut enemmän paikanpäällää valmistettuja herkkuja, kuten vohveleita tai muita vastaavia, niiden ainaisten kuivien muoveihin pakattujen känttyjen sijaan. Aamiaiselta tosin löytyi suklaaputous, joka oli varsinkin Tommin mieleen. Itse olisin sen suonut olevan kinuskia.

Kolilla viettäisi varmasti mielellään pidempiäkin lomia esimerkiksi laskettelukautena tai loppukesästä, kun vaellusreitit ovat kauneimillaan, mutta minua henkilökohtaisesti tökkii kylpylän erottaminen hotellista.

Delfiineitä ja valkoisia hiekkarantoja Panglaolla

Saarihyppely on Panglaolla lähestulkoon must. Ainakin jos uskoo kahden metrin välein näitä matkoja tarjoavia laminoituja lappuja heiluttelevia veikkosia.  Alona Beachilla et voi välttyä kuulemasta sanoja ”island hopping” ja ”Baligasac”, itse asiassa tulet kuulemaan niitä ihan väsymykseen saakka. Hyvä tapa päästä eroon näistä kaupustelijoista on kertoa joko juuri käyneensä, olevansa juuri menossa tai menevänsä sukeltamaan seuraavana päivänä.

Näissä rannalla miekkosten tarjoamissa reissuissa on yksi suuri houkutin, ne ovat halpoja. Saarihyppelyitä voi saada 400 peson (alle 10 euroa) persushintaan, mutta siihen hyvät puolet loppuvatkin. Nämä hinnat eivät sisällä mitään ylimääräistä, jokaisessa kohteessa on maksettava 100 peson sisäänpääsymaksu, veneet ovat täysiä ja rannoille saavutaan juuri tasan silloin kuin kaikki muutkin. Aikaa ei ole kunnon lounastauolle, snorkkelivälineistä joutuu pulittamaan ekstraa eikä aikaa ole varattu snorklaamiselle.

Päätimme panostaa tähän osioon kunnolla, valitsimme Lonely Planetin suositteleman järjestäjän, Pamilacan Island Dolphin & WhaleWatchingin, näimme hiukan vaivaa ja maksoimme paljon enemmän matkastamme, mutta saimme tilalle yhden reissun mielettömimmistä kokemuksista. Kolmen saaren saarihyppely maksoi 2500 pesoa (hiukan alta 50 euroa) per pää, mutta sisälsi kaiken. Sisäänpääsymaksut, snorkkelivälineet, vene vain meidän neljän käyttöön, meidän mieltymystemme mukainen aikataulu, opas ja lämmin lounas oli kaikki sisällytetty jo hintaan.

Aloitimme päivämme 5.30 aamulla, kun pikkubussi tuli hakemaan meitä hotelliltamme ja vei meidät viereiselle Boholin saarelle, josta veneemme lähti kohti aavaa ulappaa. Reissumme olisi varmasti ollut täydellinen, ellei seuraava olisi tapahtunut: istuuduttuamme katoksen alle, moottori ärähti käyntiin sellaisella äänellä, että tärykalvot paukkuivat. Moottori ärjyi ja jyrisi niin valtavalla äänellä, että hyvinvointimme oli vakavasti vaakalaudalla. ”Onkohan tämä tällaista koko matkan ajan?”, kysyin pahaa-aavistamattomasti juuri ennen kuin kierroksia lisättiin ja ärinä paukautti korvamme lukkoon. Suosittelemme siis lämpimästi korvatulppien käyttämistä tai ainakin varmuuden vuoksi mukaan pakkaamista.

Ellemme olisi tunnin päästä nähneet vapaana kirmaavia delfiinejä omassa elementissään, olisi vitutuskäyrä kohonnut itse kullakin varmasti otsasuonta tykyttävään muotoonsa. Ärjynä hiljeni meidän saapuessa aavalle merelle, jossa jo muutama paatti odotteli näköhavaintoja. Kiertelimme muita veneitä jännittävän kutkutuksen vallatessa mielemme ja minä jo odotin yhden delffarin pomppaavan veneemme yli aamuauringon paistaessa. Näin hyvä tuuri meillä ei kuitenkaan ollut, mutta totta tosiaan, pian oppaamme osoitti merelle, jossa hyvällä mielikuvituksella saattoi nähdä kiiltävän harmaan pinnan läikähtävän merenpinnan yläpuolella tai selkäevän jakavan merta.

Hihkuimme innoissamme, vaikka ensimmäinen näköhavainto olikin jäänyt hiukan kaukaiseksi. Pian delfiiniparvia tuli kuitenkin lisää, valtavat kahdenkymmenen delfiinin parvet uivat kilpaa merenpinnassa ilman välillä pärskähtäen. Eivät ne tehneet sirkustemppuja meidän iloksemme, mutta pari niistä loikkasi ilmaan tehden hassun vänkyrähypyn ja palaten sitten muun parven joukkoon. Se oli ihana hetki. Sormet osoittelivat joka puolelle ja riemunkiljahdukset sekä ihastuneet huokailut vuorottelivat veneessämme. Meren rauhoituttua ja meidän pulistessa näköhavainnoistamme innokkaasti lähdimme kohti ensimmäistä saarta.

Pamilacanin saari on pieni ja koralliriuttojen ympäröimä. Saarella on ainakin pari majoituslaitosta, joista toiseen lastasimme kamamme ja hörppäsimme vettä. Oppaamme jäi vahtimaan tavaroitamme sillä välin, kun snorklasimme hienoimpien riuttojen parissa, joita olen ikinä nähnyt, Edes lomalla vastaan tulleet muut riutat eivät ole pystyneet kilpailemaan tämän parituntisen kanssa, paitsi ehkä, ehkä, maailman toisiksi suurin riutta Apo Reef. Snorklauskohteita oli kaksi, toinen tarkasti suojeltu alue, jossa kaikkien piti käyttää pelastusliivejä ja toinen vähän vapaammin suojeltu heti majoituslaitosten etupihalla. Korallit ja kalat niiden ympäristössä välkkyivät kaikissa kuvitelluissa väreissä, vesi oli kuin linnunmaitoa ja kirkasta kuin ilma. Ehdottomasti yksi loman hienoimmista kokemuksista, joka kaiken lisäksi tuli yllättäen kuin puskista. Olin kuvitellut aikaisemmin nähneeni hyväkuntoista korallia, mutta sitten ymmärsin, kuinka paljon kuollutta niissä yleensä on.

Pamilacanin saarella söimme reissun parasta kalaa, joidenkin teki jopa mieli sanoa, että elämänsä parasta kalaa. Miedolla lämmölle hiljalleen hiillostettu, savuarominen Jackfish suli kielellä ja nosti riman heti alkulomasta aika korkealle. Lounaan jälkeen otimme puolen tunnin hieronnan (250 pesoa = vajaa 5 euroa) ja lähdimme rämisevällä veneellämme kohti Baligasacin saarta, jonne olimme toissapäivänä tehneet sukellusretken. Matka kestää yli tunnin, joten tungimme vessapaperia korviin ja otimme pienet päiväunet.

Baligasacilla meillä oli jälleen tavoitteena nähdä kilppareita etenkin ystäväpariskuntamme iloksi, he kun eivät näitä rauhallisen majesteettisia otuksia olleet vielä päässeet näkemään. Ja niitähän näki. Kilpparit sallivat meidän uida hyvinkin lähellä, nousivat pintaan välillä hengittämään ja palasivat takaisin 5-6 metrin syvyyteen syömään meriheinää. Vesi ei ollut ihan yhtä kirkasta kuin Pamilacanilla, mutta näkyvyys oli silti hyvä. Hienoja koralleita ei ainakaan Turtle Pointissa ollut ihan snorkkelointietäisyydellä. Vaihtoehtona olisi esimerkiksi ollut kalojen ruokkiminen toisessa spotissa, mutta meille valinta oli selvä. Halvoissa paketeissa joutuu pulittamaan ekstraa kaikesta, niin olisi ollut myös Baligasacilla snorklaamisesta.

Viimeinen kohde oli postikorttisaari Virgin Island, joka varmasti etenkin ilmakuvissa näyttää upealta valkohiekkaiselta paratiisisaarelta, mutta jolla ei todellisuudessa ollut muuta kuin hiekkaa. Halvat reissut vievät viereiselle hiekkasärkälle muiden veneiden joukkoon, meidän reissullamme pääsimme viereiselle isletille, jolla oli pitkän valkoisen hiekkasärkän lisäksi myös jonkinnäköinen rakennus, seimikuvaelma ja pientä kasvustoa. Täällä järjestettiin myös messuja kerran kuukaudessa. Tämä olisi varmasti ollut mieletön kokemus, jos olisi omalle kohdalle sattunut päivät.

Kaiken kaikkiaan ja veneen melusta huolimatta olimme hyvin tyytyväisiä päiväretkeemme. Reissu oli hintansa arvoinen ja etenkin arvosti rauhallista tahtia, omaa aikataulua, joka käytännössä tarkoitti sitä, ettei tarvinnut olla turistirysässä ollenkaan, sekä vaivattomuutta, kun kaikki sisältyi hintaan. Jos elämä vielä joskus vie tänne maailmankolkkaan, saatamme ottaa muutaman yön Pamilacanin saarelta, nauttia meren antimia ja viettää päivät snorklaillen tuossa ihmemaassa.

Kiitos, että jaksoit lukea jälleen pätkän tätä pientä matkaopasta! Olen erittäin iloinen ja kiitollinen kaikista kommenteista, mielipiteistä ja kysymyksistä, mitä mieleesi tulee, joten jätäthän kommenttia, laitat spostia tai viestiä vaikka instassa (@annithe)! Ihanaa uutta vuotta 2018 kaikille, meillä on superjännittäviä uutisia, jotka pääsen toivottavasti jakamaan heti ensi viikon alussa <3

Filippiinit: Sukeltamassa Panglaolla

Sukelluksista kuululla saarella luonnollisesti sukelletaan. Ja näin mekin teimme vuoden ensimmäiset sukellukset joulukuun puolivälissä Baligasacin saaren tuntumassa merikilpikonnia ja riuttaa ihastellen. Koska edellisestä sukelluksesta oli kuin huomaamatta ehtinyt kulunut vuoden päivät, odotimme tulevia reissuja jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein.

Ei huonoa pinta-aikaa

Ensimmäisen päivän järjestäjäksi valitsimme Alona Beachilla sijaitsevan Island Adventuren, joka oli ystäviemme valinta Open Water Diver –kurssin suorittamispaikaksi. Kaksi sukellusta varusteineen, kyyteineen ja pääsymaksuineen maksoi 3350 pesoa (noin 55 euroa). Kohteeksi valikoitui tuolloin kuuluisa Baligasacin saari yhdestä selkeästä syystä. Merikilpikonnat. Tommi ei ollut vielä sukelluksillaan päässyt todistamaan noita ylvään rauhallisia eläimiä, joten nyt kun tarjoutui mahdollisuus suurella todennäköisyydellä nähdä kilppareita, oli siihen tartuttava.

Kilppareita...

Ja kilppareitahan me näimme. Emme yhtä tai kahta vaan peräti seitsemän rauhallisesti eteenpäin soljuvaa meriheinää rouskuttavaa kilpikonnaa. Ne olivat isoja ja rohkeita, kaikki näkemämme olivat helposti yli puolimetrisiä halkaisijaltaan ja päästivät ihmisen muutaman metrin päähän lähteäkseen sitten rauhassa uimaan poispäin, kun pällistelevien turistien naama alkoi kyllästyttää.

Näkyvyys Baligasacin saarella oli hyvä, arvioiden noin 20 metrin pintaan. Sukelsimme Turtle Pointin ja Black Forestin kohteet. Keskisyvyys molemmilla sukelluksilla oli 12,5 metrin tuntumassa eikä yli 18 metrin syvyyksiin ollut tarve päästä, kaikki mielenkiintoinen tapahtui 5-15 metrin syvyydessä. Baligasac sopiikin hyvin pelkän OWD-kurssin haltijalle.

Black Forest oli mielenkiintoinen koralliriutta pikimustan korallinsa ansiosta. Noissa 18 metrin syvyyksissä ja matalammalla löytyi myös värikästä korallia, mutta syvemmälle mentäessä kaikki koralli muuttuisi mustaksi. Meillä oli kuitenkin OWD-sukeltaja mukanamme, joten emme menneet niin syvälle. Koralli oli suhteellisen hyväkuntoista ja elämää oli paljon. Näimmepä elämämme ensimmäisen kunnon kalaparvenkin, kun joukko Jackfishejä päätti uida vierestämme. Katselin hölmönä riutan seinämää päin, kun sukellusoppaamme alkoi huitoa avomerelle päin. Sukeltaessa kääntyminen on kuitenkin hitaampaa ja se hämää, joten vaikka luulin jo kääntyneeni täysin taakse molempiin suuntiin, oli taakseni tosiasiassa jäänyt sokea piste, jossa valtava kalaparvi lymyili. Onneksi sukellusoppaamme jatkoi sinnikkäästi viittomista, joten näin loppuen lopuksi parven ja ikuistin itseni sen kanssa.

-- ja sammakoita

"Mitä? Missä? Täh? Ai siinä!"

"Tuu kattoo hei lähempää. Näätköhän sä sieltä edes? Valtava kalaparvi just mun takana"

And is gone

Toinen sukelluspäivämme vei aivan Alona Beachin tuntumaan, kun testasimme sen kotiriutan. Tällä kertaa sukelluspuljuksemme valikoitui BoholDivers Club, Panglaon saaren vanhin sukelluspuoti. Kävelimme rannalla ja päätimme käydä kyselemässä hintoja sekä tarjontaa ylihuomiselle. Puodissa meidän otti vastaan erittäin ystävällinen espanjalaisnainen ja hetkeä myöhemmin myös espanjalainen mies ilmaantui paikalle, he kertoivat mielellään tarjonnastaan ja esittelivät sukelluspaikkoja saaren lähettyvillä.

Pariterapiaa

Mies harmitteli meille, että kaikki halusivat aina lähteä lähisaarille sukeltamaan, vaikka Panglaon edustallakin oli maailmanluokan riuttaa nähtävänä. Jäimme yön yli pohtimaan asiaa ja varasimme seuraavana päivänä kaksi sukellusta diveshopin edessä oleville riutoille. Ja tähän ratkaisuun olemme ehdottomasti tyytyväisiä! Hintaa tuli kahdelle sukellukselle 3250 pesoa sisältäen kaiken.

Aloitimme sukelluksemme noin viiden metrin syvyydestä hiekkapohjalta ja hiljakseen potkuttelimme sukellusoppaamme, Klausin, perässä kohti syvyyksiä. Hiekkapohjakin oli täplittynyt koralliryppäistä, joiden kauniit värit välkkyivät kirkkaassa auringonpaisteessa. Todellinen jawdropper tapahtui kuitenkin vasta saavuttuamme matalan hiekka-alueen reunalle. Tämä on pinnalla se kohta, jossa turkoosina kimmeltävä vesi vaihtuu syvän siniseksi. Näkyvyys oli tällä kertaa huonompi kuin tavallisesti, ehkä jotain 10-15 metrin pintaan, joka sai aikaan sen, että meidän lipuessa rauhassa hiekalta riutan reunalle, näytti vesi jatkuvan loputtomiin. Se tunne oli sanoin kuvaamaton. Siinä todellakin tunsi lentävänsä äärettömyyden yläpuolella. Pikkuhiljaa laskeutuessamme alkoi pohjakin piirtyä näkyviin ja pystyi keskittymään riutan kuhisevaan elämään.

Tommi ja Klaus matkalla tuntemattomaan

Sukellusoppaamme Klaus oli mielenkiintoinen tapaus. Tuppisuisena ja äärettömän vanhana hän tuntui meressä sulautuvan osaksi sitä. Sukellusbriiffejä oli Klausilta turha odottaa, kysymyksiinkin sai yksisanaisia vastauksia. Vedessä Klaus sulautui osaksi luontoa ja tuntui unohtavan kaiken muun ympäriltään. Pystyasennossa hän asettui riuttaa vasten ja ajelehti sitten virran mukana riuttaseinämää tarkastellen. Välillä hän saattoi kopauttaa riuttaa metallisella tikullaan ja näytti pohtivan syntyjä syviä. Klaus ei ollut juurikaan kiinnostunut sellaisista maallisista asioista, kuten meidän ilmankulutuksemme, joten viisarin värähtäessä seitsemäänkymmeneen bariin näin parhaaksi uida hänet kiinni ja viittoa tilanteen kulku. Klaus ei käsimerkeistä piitannut, joten seurasimme hänen esimerkkiään, katsoimme omista tietokoneistamme turvapysähdyksen ja nousimme sitten Klausin kanssa pintaan. Kun kysyin Klausilta, joka oli viettänyt kyseisellä saarella yli 20 vuotta, millainen saari oli silloin, sain tyhjentävän vastauksen ”better” ja tiesin meidänkin olleen pieni syy saaren huonontumiseen vuosi vuodelta.

Divebuddy

Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä Panglaon sukelluksiin, mutta emme varmaan niin vaikuttuneita, että tänne pitäisi päästä uudestaan sukeltamaan. Mukavia, helppoja hupisukelluksia ja paljon nähtävää. Sukellussaitit täällä sopivat hyvin taitojen virkistämiseen tai niiden alusta asti oppimiseen. Ja kilpparit ovat melkein taattu!

Lentoharjoituksia