Vauvakuumetta ja synnytyspelkoa

2017/07/17
Saako hehkuttaa, jos on löytänyt oman alansa? Ja tämä ei nyt millään tavalla liity siihen, että lastentautien jälkeen sanoin erikoistuvani siihen tai että NOVA-pätkän jälkeen akuuttilääketiede alkoi kiinnostamaan. Tämä on sellainen fiilis, kun oikeasti on löytänyt aiheen, joka kiinnostaa lähes intohimon lailla. Lisääntyminen, alusta loppuun, se on mun juttu. Se on niin kiehtova, jännittävä ja uskomattoman tunteellinen lääketieteellinen mysteeri. Paljon tiedetään, mutta paljon on vielä tuntemattomissa. 


Mä olen niin onnellinen ja kiitollinen, että pääsin tekemään tän naistentautien manun jo tässä vaiheessa, tää vaan vahvistaa sitä vahvaa fiilistä, mikä mulla on ollut jo vuoden päivät. Tiedän, että monet sanoo, että on vähän ajautunut omalle erikoisalalleen ja että turha sitä on päättää varhaisessa vaiheessa opintoja, kun mieli tulee kuitenkin muuttumaan. Tämä on varmasti totta, pidän silmät auki sen varalta, että joku toinen ala tulisi säväyttämään edes yhtä paljon, mutta siihen asti kunnes näin käy, aion tähdätä naistentauteihin.

Mistä päivät sitten naistentaudeilla koostuvat? Aamut alkavat aamupalaverilla, kuten monessa muussakin alassa. Aamulla keskustellaan yöpäivystäjän potilaista, edesottamuksista ja tapahtuneista toimenpiteistä välillä sivuten viikonlopun viettoa, perhekuvioita ja mietyttämään jääneitä kysymyksiä. Sitten jakaudumme kukin omille tahoillemme, meitä on tällä hetkellä kolme manua, kaksi erikoistuvaa ja vaihteleva määrä erikoislääkäreitä.

Itse olen nyt pyörinyt ensimmäisen viikon, joka oli oikeastaan vain puolikas, päiväpäivystäjän matkassa. Käytännössä tämä tarkoitti erikoistuva-erikoislääkäriparia. He hoitavat synnytykset, synnytysvuodeosaston, kiireiset potilaat ja päivystykselliset toimenpiteet. Tämä oli ihan mun juttu, sain olla pääasiassa obstetriikan eli synnytystieteen parissa ja päivät olivat todella vauhdikkaita. Osa jutuista jää välillä epäselviksi, kun ei viitsi koko ajan olla kyselemässä, varsinkaan potilaan läsnäollessa. Minulla kun ei ole sitä naistentautien kurssia vielä käytynä. 


Toisen viikon olin äitipolilla tarkkailemassa ja yhden päivän gynepolilla. Äitiyspolille tulevat käytännössä sellaiset raskaana olevat naiset, joiden raskaudessa on jotain erityisesti tarkastettavaa tai jotain joka vaatii hiukan tiuhempaa seurantaa. Käytännössä tämä tarkoittaa raskausdiabetesta, alle 18-vuotiaita tai yli 40-vuotiaita ensisynnyttäjiä, kaksosraskautta, hedelmöityshoidoista alkunsa saaneita raskauksia tai vaikkapa synnytyspelkoisia. Syitä on useita ja vaikka raskauden aikana päätyisikin hieman tarkempaan syyniin, on lopputulos yleensä oikein hyvä ja vauva tekee matkansa alkiosta maailmaan mallikkaasti. 

Tämän viikon olen näillä näkymin vielä äitipolilla, jossa saan jo vapaammin käyttää ultraääntä ja tehdä sisätutkimuksia, erikoislääkärin tiukassa tarkkailussa toki. Ultraäänen käytön opettelu on tärkeä taito, vaikka en edes sitten lopulta naisille päätyisikään. Tässä sitä oppii jonkin verran jo pyörittelemään, kun yrittää erottaa siitä mustavalkoiselta ruudulta vauvan pään, vartalon ja reisiluun sekä saada näistä järkevät mitat. Riemukkaasti pamppaileva sydän ruudulla on aina iloinen hetki ja myös hyvä maamerkki, sitä on vaikeampi olla huomaamatta. 

Minua aina mietityttänyt pulma, alan naisvaltaisuus ja sen tuomat mahdolliset ongelmat, on pikkuhiljaa väistynyt tässä parin viikon aikana. Pelkäsin, että työilmapiiri voisi olla kyräilevä tai jollain tavalla hankala, mutta tähän mennessä minulla on ollut vain positiivisia kokemuksia. Tuntuu, ainakin näin hiukan ulkopuolisesta tarkkailijasta, että työporukka on vähän kuin suurta perhettä, joka viettää vapaa-aikaansakin yhdessä. 


Ja alan todellinen riemu, ilo ja kauneus, hyvin mennyt synnytys, jossa lopputuloksena on terve äiti ja vauva sekä onnesta repeävä perhe, on niin käsittämättömän järisyttävä kokemus ainakin vielä meikän ännäluvuilla, että tippa siinä tulee väkisinkin linssiin. Se valtaisa työ, minkä tuleva äiti tekee saattaessaan uutta pienokaista maailmaan ja sen tuskaisuuden muuttuessa salamannopeasti iloksi ja onneksi, kun oman lapsen saa ensimmäisen kerran syliinsä, se on jotain hullun siistiä, jotain mitä ei voi täysin ymmärtää ennen kuin sen on kokenut. 

Musta synnytys on yhä aikalailla pelottava juttu ja sen näkeminen ekaa kertaa Nepalissa oli jokseenkin hyvinkin järkyttävä kokemus. Mutta tää fiilis on laantumaan päin, nykyisin on ennemminkin sellainen fiilis, että vaikka se näyttääkin tosi kipeältä (understatement) ja ehkä jollain tavalla hurjaltakin, niin on se vaan uskomattoman kaunista. Se kaikki tuska katoaa samantien äidin kasvoilta, kun hän saa vauvansa silmiensä eteen. Tilanne rauhoittuu, kun uudet vanhemmat kumartuvat pienokaisensa puoleen. Koko asetelmasta tulee jopa potrettimainen eikä maailmassa ole enää muita. Toivoisin niin kovin, että saisin itse olla joskus tuossa tilanteessa puskemassa henkeni kaupalla uutta ihmistä maailmaan. 


Moni ihmettelee mun innostusta tätä alaa kohtaan, naureskelee ehkä mun yli-innokkuudelle tai vieroksuu oikeastaan koko alaa toivoen, ettei tarvitse ikinä ottaa kantaa alapääasioihin. Mulle tää tuntuu tällä hetkellä oikeastaan ainoalle oikealla vaihtoehdolle ja jos tilanne näin pysyy, niin voin vaan toivoa, että uuden erikoisalauudistuksen myötä gynellä ois tilaa myös yhdelle Annille. 

Hei, jätä kommentti, kerro mitä mieltä olit, haluutko kuulla lisää tai mikä kiinnostais? Tää oli nyt vähän tämmönen sillisalaattikirjoitus, kun on niin paljon hehkutettavaa, että taisin vähän poukkoilla. Mutta, ois kiva kuulla susta, sun toiveista ja mielipiteistä! Ota somet haltuun, jos kiinnostaa, parhaiten mun hommia pääsee seuraamaan instasta (@annithe), kuvat löytyy myös tosta alhaalta ↓ sekä snäpistä (@laameri)

20 kommenttia :

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus! Olen itse ollut potilaana naistentaudeilla ja kaikki kokemukseni alan ihmisistä, niin hoitajista kuin lääkäreistä on erittäin positiivista. Toivotaan, että sulle aikanaan löytyy erikoistumispaikka toivomaltasi alalta :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onniina! Ihanaa, että on ollut hyviä kokemuksia, se on potilaanakin varmasti yksi tärkeimpiä asioita sen asiantuntevan hoidon lisäksi :) kiitti!

      Poista
  2. Olipa kiva kuulla sun fiiliksiä :) Itsellä on kokemusta toistaiseksi vain siitä synnyttäjän roolista. Täytyy sanoa, että aina se pieni pelko on takaraivossa, kun koskaan ei voi tietää, meneekö kaikki hyvin. Se on kyllä ihmeellistä, miten kivut loppuvat kuin seinään kun vauvan saa syliin ♥

    Tsemppiä loppukesään ja sitten syksyllä opintoihin! Eiköhän sulle se erikoistumuspaikkakin löydy sitten, kun sen aika on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Se onkin se huoneen tärkein rooli monesti. Ymmärtäähän sen, kun riskejä on vielä olemassa vaikka Suomessa synnyttäminen hyvin turvallista onkin. Voi, en voi edes kuvitella, minkälainen se hetki on, kun näin sivustaseuraajanakin se on niin kovin ihmeellinen 💙

      Kiitos! Kyllä varmasti, haluan itsekin uskoa nöin :) ja vähän turha vielä mitään hermoillakaan sen suhteen kun matka on vielä pitkä! Ihanaa kesää myös sulle ❣️

      Poista
  3. Moikka!
    Ihana kuulla tota sun hehkutusta siitä, kun oma "ala" on löytynyt. Ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. :) Itse olen ala-asteelta asti ollut sitä mieltä, että musta tulee anestesialääkäri isona. Olen toki vasta nyt lukiossa ja ensin pitäisi päästä sinne lääkikseen sisään, mutta se jotenkin tuntuu jo nyt niin omalta ja mielenkiintoiselta. Saas nähdä miten sitten aikanaan käy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Joo, kyllä sen vaan jotenkin haluaa kailottaa koko maailmalle 😂😂 kiitti, tosi kiva kuulla! :)

      On hienoa, että on tavoitteita ja selkeitä sellaisia, olen kokenut itse, että tällöin motivaatio pysyy korkealla tasolla ja on helpompi työskennellä jotain konkreettista kohti :) tsemppiä sinulle siis opiskeluihin! Kyllä ne ovet varmasti aukeavat, kunhan jaksat töitä tehdä! Mikäs vaihe sulla on lukiossa menossa ja onko jo joku lääkis mietinnässä? :)

      Mukavaa kesää!

      Poista
    2. Lukion toinen vuosi lähtee nyt syksyllä käyntiin. Tampere ainakin tällä hetkellä tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta (PBL), mutta ei Oulukaan huono ole. Kävin Oulun lääketieteellisessä tetissä ysillä ja oli kyllä ihan huippua. Nostatti motivaatiota entisestään, kun pääsi harkkoihin kattoon, millasta se opiskelu on. :)

      Poista
    3. Okei, vielä on siis lukiossakin pikkuisen tekemistä, mutta usko pois, se aika menee hujauksessa! Mäkin toivoisin, että Kuopiossa ois PBL, luulen, että sopis mulle parhaiten! Muuten en kyllä kaipaa vaihtoa minnekään muualle :D

      Vautsi, no on ollu varmasti mahtava kokemus! Ihana juttu, koita tehä ja kokea just tollasia juttuja, niin pysyy tavote kirkkaana ja motivaatio korkeella sitten koko lukuprokkiksenkin ajan :)

      Poista
    4. Moi! Haluisin Helsingin kandina tota PBL:ää sen verran kommentoida että se on kaunis ajatus mutta käytännössä alkuinnostuksen laantuessa ekan vuoden keväällä se homma ainakin meillä lässähti eikä kukaan jaksanut olla niitä lappusia kirjottelemassa :D kaikki vaan odotteli et sais seuraavan lukualueen ja sit purussa aina samat tyypit oli äänessä. Potentiaalisesti siis hyvä menetelmä ja kyllä siinä hyvin oppii jos on paljon äänessä ja pysyy lukuaikataulussa, mut ei se autuaaks tee.

      Poista
    5. Hei! Kiitos kun jaoit, monella justiinsa on tietynlaiset kuvat ja odotukset, mutta todellisuus saattaakin olla ihan eri :) Näinhän se on kaikessa opiskelussa, oli tapa mikä tahansa, niin ei sitä ilman työtä edistystä tapahdu :D Kaikessa varmasti hyvät ja huonot puolensa! :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Itsellä alkaa opinnot yleisellä Helsingissä elokuussa ja mulla on jo suuret erikoistumishaaveet vaikka ei oo mitään hajua koko koulustakaan, saati erikoistumisaloista :D Kyllä minusta saa olla innoissaan ja puhinoissa, se on parasta kun tietää mitä haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi olkoon superpaljon opiskelupaikasta!! Huikee juttu <3

      Saako udella sun erikoistumishaaveista? Mua kiinnostaa aina hirveesti, että mitä aloja ihmiset haaveilee :)

      Näimpä! Se on jotenkin ihana fiilis, kun hommat loksahtaa tuolla päässä sillä lailla, että kirkastuu se tavoite! Vaikka onkin vielä pitkän matkan päässä :)

      Poista
    2. Tottahan toki! Mua kiinnostaa ihan älyttömästi psykiatria! Oon ymmärtänyt että se ei oo ehkä sitä kuuminta hottia kun ihmiset valkkailee lemppareita, mutta kuka tietää mikä on tilanne kuuden vuoden päästä :D Mun äiti on väitellyt terveystieteiden puolelta mielenterveyskuntoutujista ja suvustakin löytyy aika hurjia tapauksia, ne on jotenki voimistanut tuota kiinnostusta. Tuo on ollu mun haaveammatti jo lukiolaisena, mutten silloin päässyt lääkikseen ja olen nyt ollutkin 10+ vuotta ihan toisella alalla kunnes päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan :D Saa tosiaan nähdä pitääkö tämä kutinsa vielä klinikassakin :D

      Poista
    3. Psykiatria onkin ihan todella mielenkiintosta! Mulla nyt nelosella se ja odotan kyllä innolla :) Mielenterveysasiat on aina kiinnostanut! Mutta en usko, että jaksaisin tehdä sitä hommaa työkseni. Vaikka mitä siitä ikinä tietää tässä elämässä! Tällä hetkellä itse somaattiselle puolelle.

      Hienoa, että on kiinnostusta psykiatriaan, sille alalle tarvitaan reippaita uusia tekijöitä varmasti! Toki mieli voi muuttua ja hyvä antaa muillekin aloille mahdollisuus, mutta mikäs siinä, jos se oma ala on tiedossa jo alusta :)

      Poista
  5. Ihanaa lukea sun hehkutusta, tässä itsekin aina innostuu lääkishommista uudelleen. Itse pohdiskelen tässä kirurgian ja kardiologian välillä että kumpaan lähtis erikoistumaan kun valmistumiseenkin on enää vuosi, ja taidan kuitenkin kallistua kardiologian suuntaan vaikka sinnekin kuulemma on tunkua. Omat fiilikset synnytyksistä oli kyllä täysi kauhu ja tuntuu ihan hirveen epäreilulta että kaikki kärsimys lankeaa mulle jos meinaan lapsia tehdä. Mut mahtavaa jos tuntuu että oot löytäny oman alan, sitä kohti sit vaan! Ehkä mäkin pääsen synnytyspelostani vielä jonain päivänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippua!! Innostuneita tässä nimenomaan ollaankin ja ihanaa jos tarttuu myös muihin <3

      No tunkua on monelle alalle, että kantsii mennä sinne minne sydän vie (pun intended ;). Mukavaa vikaa vuotta sulle ja eiköhän ne ajatukset siitä kuitenkin selkiydy! Monestihan puhutaan just siitä että erikoisalan valinta tuli vähän sattuman ja ajautumisen kautta.

      No joo, ei se mukavan näköistä kyllä vieläkään ole, mutta kun on nähnyt nyt noita hyvinmenneitä tavan synnytyksiä, niin vielä levollisin mielin kohti sitä suoritusta, jos joskus saan siihen mahdollisuuden :D Ja sitä kyllä välillä miettii, että on tämä epäreilua :D:D Miesten rooli aika minimaalinen siinä tapahtumassa, vaikka alussa ollaan molemmat oltu täysillä mukana :D Toivottavasti pääset, kyllä nyt on tajunnut sen kuinka ainutlaatuinen ja tietyllä tavalla upea hetki se on!

      Poista
  6. Moikka! Ihanan innostunut postaus! Itse aloitan lääkisopinnot Kuopiossa nyt tulevana syksynä (kohta enää kuukausi koulun alkuun, ei vaan malttais oottaa!) ja mullakin jo nyt käyny monesti mielesssä että naistentaudit vois olla mun juttu ja tämä sinun postaus vahvisti fiilistä :) turha tietenkään vielä tässä vaiheessa omalla kohdalla kamalasti on asiaa puida ja miettiä, kun koulu ei vielä oo edes alkanut :D mutta joka tapauksessa samaistun ajattelumaailmaasi tästä aiheesta erittäin vahvasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ensinäkin, paljon onnea opiskelupaikasta, tapaamme siis syksyllä :)

      Muistan tuon tunteen kyllä nniiiin hyvin, pisimmät kuukaudet ikinä :D

      Hieno homma, kyllä aina haaveita pitää olla! Eikä haittaa yhtään, vaikka olisikin jo alustava suunnitelma, mitä tehdä :) Kunhan muistaa pitää silmät auki myös muiden alojen varalta!

      Mahtavaa loppukesää sulle, vietä se täysillä ja sitten hyvin levänneenä syksyn uusiin koitoksiin :)

      Poista
  7. Hei, mulla on sama juttu! Vuosi sitten tajusin haluavani kätilöksi (opiskelen siis sairaanhoitajaksi). Harmittaa, kun kaikki sanoo, että kyllä mieli sitten muuttuu, kun saat omia lapsia ja synnytät. Entä sitten jos muuttuukin? Saa kai ihminen silti innostua ja haaveilla! Ja ehdottomasti kiinnostaa kuulla lisää erikoistumisalastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ja mites ne kaikki muut kätilöksi valmistuneet ja työstään hirveästi pitävät? :D Eihän siitä mitään tulis, jos muka kaikilla mieli muuttuis omien lasten kohdalla! Todellakin, haaveilla saa ja mielestäni ehkä jopa pitää ;) Lähde vaan rohkeasti tavoittelemaan unelmiasi!

      Poista