Kun halusin laittaa hunnun kasvoilleni

2017/05/31
Halusin pukea päälleni huivin, hunnun, kaavun tai minkä vain rätinpalasen hiusteni, kasvojeni ja naisellisten muotojeni suojaksi. Nepalissa matkatessa olisin joskus kaivannut kasvojeni eteen huntua ja ison pyllyni suojaksi vieläkin enemmän kuin löysät housut. Mutta tämä ei ollut lähtöisin minusta, en yleisesti ottaen halua peittää kaikkea naisellisuuttani. Tämä sai alkunsa yhteiskunnasta, jossa naisella ei ole juurikaan arvoa. 

self portrait art turban style
Tässä teille täysin oman mielensä mukaan makaava naurava nainen, joka ei kysele kenenkään lupia ja jota ei rasita siveyden ja häpeän painolasti

Tämä kaipuu sai alkunsa väsymyksestä jatkuvaan tuijotukseen. Monesti tuijotus oli hyvin viatonta, lapset, naiset ja jotkut miehetkin tuijottivat ihan vaan kummastuksesta. Paikallisiin verrattuna olin hyvin vaalea, pitkä ja äänekäs. En kuitenkaan saanut välttyä himokkailta katseilta tai ihan suoranaiselta seuraamiselta. Silloin olisin halunnut vetää kaavun ylleni, sillä tunsin oloni niin paljaaksi ja arvottomaksi. Katse ei ollut ihailevaa tai ylentävää, se oli välistä ihan vaan halua ja oman hyödyn tavoittelua.

Katseiden saaminen voi joskus olla ihan imartelevaakin. Etenkin nuorempana keimailin mielelläni vieraille miehille, katsoin silmiin ja vilautin kauneimman hymyni. Se oli vapaata, viatonta flirttiä, johon haluaisin kaikilla naisilla olevan mahdollisuus. Vaikka nykyinen seurustelusuhteeni onkin vienyt haluni keikistellä muille miehille, on se jossain kasvun vaiheessa ollut tärkeää oman seksuaalisen vapauteni ja itsemäärämisoikeuden kehittymiselle. Tosin Suomessakin on valitettavasti yhä tapauksia, joissa viaton flirtti on johtanut raiskauksiin, kun on kuviteltu EIn olevan vaan osa jotain kiusoittelevaa peliä. 

self portrait art turban style

Hesarissa oli kotiinpaluupäivänämme sunnuntaina Annamari Sipilän kolumni Naisen seksi -indikaattori mittaa maan kehitystä (HS 28.5.17). Äitini oli napannut sen talteen ajatellen sen kiinnostavan minua. Ja kuten kaikki tietävät, äidit ovat aina oikeassa. Nepalin reissun jälkeen ei teksti olisi voinut olla enemmän puhutteleva. 

Monet maat, kuten Nepal, voivat näennäisesti vaikuttaa tasa-arvoisilta yhteiskunnilta, jossa nainen on päätöksenteossa, politiikassa ja opiskeluissa samanarvoinen kuin mies. Naiset päästetään politiikkaan, opiskelemaan, äänestämään ja tärkeisiin virkoihin, mutta todellinen tasa-arvo tavallisen kansan parissa loistaa poissaolollaan. Virallisella tasolla saattaa vaikuttaa, että naisen asema on hyvä ja tasa-arvoinen verrattuna miehiin. Todellisuudessa naisella ei välttämättä ole minkään näköistä valtaa omaa elämäänsä, avioliittoaan, terveyttään, uraansa, äiteyttään tai opiskeluaan koskeviin päätöksiin. Naisen elämästä Nepalin maaseudulla voit käydä lukemassa täältä.

self portrait art turban style

Mikä on sellainen tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa presidentti ja korkeimman oikeuden tuomari ovat naisia, mutta suurin osa naisväestöstä joutuu kysymään mieheltään, isältään tai veljeltään lupaa toimenpiteisiin sairaalassa ollessaan. Mikä on sellainen tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa hallitukseen ja valtion virkoihin on naiskiintiöt, mutta naisen on alistuttava miehensä tahtoon? Mikä on sellainen tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa naiset saavat opiskella yliopistossa, mutta jossa tytöt eivät voi käydä koulua kuukautistensa aikana? 

Annamari Sipilä kirjoittaa kolumnissaan tilannetta täydellisesti kuvaavan kappaleen: "Epätasa-arvoinenkin yhteiskunta voi tehdä myönnytyksiä naisten oikeuksille: naiset päästetään yliopistoihin, äänestämään, pyörittämään omaa bisnestä tai jopa mukaan poliittiseen päätöksentekoon.

Mutta on yksi asia, jota yksikään patriarkaatti ei koskaan hyväksy: täysin oman mielensä mukaan makaavaa nauravaa naista, joka ei kysele kenenkään lupia ja jota ei rasita siveyden ja häpeän painolasti."



Tuhansia vuosia vanhan kulttuurin arvot ja opit määrittelevät ihmisten käyttäytymistä ja pukeutumista riippumatta tasa-arvotilanteesta. Länsimaalaisena nuorena naisena koen olevani tasa-arvoinen ihan jokaikisen ihmisen kanssa riippumatta sukupuolesta, iästä tai statuksesta. Suomalaisen sairaalamaailman ollessa vielä hyvin hierarkitonta en ole sitäkään kautta oppinut pelkäämään vanhempia ja kokeeneempia. 


Omista arvoista, tottumuksista ja kulttuuristani huolimatta en olisi kokenut oloani mukavaksi vaatteissa, joita normaalisti käyttäisin 36 asteen lämpötiloissa. Bikineillä tai edes kokouikkarilla uimaan meneminen olisi ollut täysi mahdottomuus. Sortseihin pukeutuminen olisi ollut pöyristyttävää eikä edes yli polven ulottuva mekko ollut sovelias ilman pitkiä housuja sen alla. 


self portrait art turban style

Miten naiivisti ajattelinkaan joskus, kun mietin, että epätasa-arvoisia ovat vain sellaiset valtiot, joissa naisilta on evätty mahdollisuus opiskeluihin, politiikkaan tai äänestykseen. Ne oikeudet on yhtä lailla sama antaa, kun naiset pidetään monessa yhteisössä niin alistetussa asemassa, että he eivät lähde edes hyödyntämään näitä oikeuksia. Näennäisesti tasa-arvoisia, todellisuudessa alistettuja vailla samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin veljillään, isällään tai miehillään. 

Phuuh, painavaa sanaa jälleen kerran. Vaikea päästä takaisin tähän pumpulinomaiseen Suomeen, varsinkin, kun nyt vapaapäivillä on niin paljon aikaa ajatella. Huomenna alkaa työt päivystyksessä, siitä sitten taas vähän enemmän vaikkapa viikon päästä! Muistakaahan ottaa somet haltuun, blogi  ja meikä löytyy Snäpistä (@laameri), instagramista, Facebookista, Bloglovinista ja Youtubesta, jonne tulossa toivottavasti mielenkiintosta matskua kesän aikana! 

Iloa ja onnea Nepalin kukkuloilla

2017/05/23
Niin paljon hyvää. Länsimaalaisiin standardeihin tottuneena on helppo täällä ollessaan nähdä vain köyhyyttä ja kärsimystä. Likaisuutta, päivittäistä taistelua, epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tänään haluan kuitenkin keskittyä kaikkeen siihen hyvään ja kauniiseen. On tärkeää, että ymmärrämme, että asiat voivat olla hyvin, vaikkeivat ne olekaan kuten kotona. Kehityssuunta voi olla hyvä, ei mikään muutos tapahdu yhdessä yössä.

En ole missään nähnyt näin asialleen omistautuneita lääkäreitä. He työskentelevät joka päivä, ilman suuria tunnustuksia ja ilman suurta palkkaa. He ovat täällä auttamassa näitä ihmisiä, koska se on heidän kutsumuksensa. Jos on tarve, he ovat sairaalalla vuorokauden ympäri. Jos on tarve leikata, he leikkaavat. Jos tulee hätätilanne, he menevät paikalle. Ja, kun ilta koittaa, he muistavat potilaitaan rukouksissaan.

 Jotta voi ymmärtää sitä upeaa työtä, jota nämä kymmenet ihmiset täällä tekevät, on osattava katsoa menneisyyteen. Jotta voi katsoa nykyhetkeä, on muistettava, mitä on tapahtunut ennen. Jos kulttuuri on tuhansia vuosia vanha, ei voi olettaa sen peruspilareiden muuttuvan vuosikymmenessä. Vaikka kauhulla katsoinkin ensin osaston ja ihmisten hygienian tilaa, on ajatukseni näiden viikkojen aikana muuttunut.



Kun nyt tiedän, mistä on lähdetty liikkeelle, ei voi kuin ihailla näiden ihmisten sinnikkyyttä ja edistyksellisyyttä. Nykyisin me saamme sairaalalle juoksevan veden. Potilaiden ja heidän omaistensa käytössä on toimivat vessat, joita he osaavat käyttää. Vuorokauden ympäri on sairaalalla tarjolla suodatettua juomavettä kaikkien käyttöön.  Vastasyntyneet saavat vaatepaketin syntyessään. Lapsille ja synnyttäneille on sairaalavaatteet. Aikaa ja rahaa laitetaan paikallisen väestön opettamiseen. Ennaltaehkäisyn merkitys on tiedostettu. Nämä ovat suuria edistysaskeleita, eivät itsestäänselvyyksiä tai vähimmäisoletus.
Sairaalan pääjehu kertoi kohtaamisesta, joka hänellä oli kahdeksan vuotta sitten. Kahdeksan vuotta sitten hän oli kävelemässä erään kylänpäällikön kanssa joen vartta pitkin. He saapuivat kohtaan, jossa oli joentörmälle pinottuna kaksi kivikasaa. Kylänpäällikkö kertoi niiden olevan lasten hautoja. Hän kertoi, että aikaisemmin niitä kasoja siinä joentörmällä olisi ollut 150. Sataviisikymmentä kuollutta lasta. Monsuunin ja tulvan saapuessa nuo 150 kivikasaa huuhtoutuisivat pois, mutta pian niitä olisi toiset 150. Ja tuona vuonna, kahdeksan vuotta sitten, kylänpäällikkö kiitti sairaalan johtajaa siitä, että kivikasoja oli tänä vuonna vain kaksi.


Ihmiset ovat kiitollisia saamastaan hoidosta. Tosin, keskiluokkaistumisen saapuminen myös näille syrjäisille alueille on muuttanut hiukan sairaalan potilasrakennetta. Aikaisemmin hoidettiin pääasiassa hyvin köyhiä ihmisiä, nyt tänne saapuu myös hiukan paremmin toimeentulevia omine vaatimuksineen. Ihmiset haluavat röntgeniin tai ultraan, koska ajattelevat, että ne paljastavat kaiken ja toimivat myös hoitavina toimenpiteitä. Lääkkeitä saatetaan määrätä pieninä annoksina ihan vaan lumevaikutukseksi.
Iloa ja onnea pienistä asioista. Lapsen riemu, kun hän saa leikkiä. Kiinnostus ja ystävällisyys muukalaisia kohtaan. Vieraanvaraisuus. Huumori ystävien kesken. Lepohetken arvostus. Nämä ovat hienoja asioita, joista me kiireiset länsimaalaiset voisimme ottaa oppia. Arvostetaan jokaista tervettä päivää, jokaista ilon hetkeä ja jokaista uutta kohtaamista.


Täällä yhteisön merkitystä ei voi olla huomaamatta. Ja siinä on jotain, mistä me voisimme ottaa oppia. Kun perheenjäsenet pitävät huolta heikoimmistaan. Vanhuksia ei luonnollisestikaan voida laittaa mihinkään vanhainkoteihin, heidät hoidetaan kotona, jossa he saavat asua kuolemaansa asti läheistensä ympäröiminä. Sairaalassa perushoitotyön tekee omainen. Hän syöttää, käyttää vessassa, pesee, taluttaa ja tyhjentää vaikka katetripussukan.
Me olemme liian keskittyneitä omaan elämäämme ja kilpajuoksuumme muiden kanssa, että saatamme monesti unohtaa sen, mikä on elämässä tärkeintä. Jossain vaiheessa sitä istuu sen rahakasan päällä ja ihmettelee, miksi vieläkin olo on tyhjä. Silloin viimeistään voit katsoa ympärillesi ja miettiä, mitä voit tehdä jonkun toisen hyväksi tänään.


Täällä käy paljon todella taitavia länsimaalaisia lääkäreitä auttamassa. Kolme tavattuani tuntuu, että tarina on monesti hyvin samankaltainen. Ollaan opiskeltu ja luotu loistava ura. Ollaan oman alansa huippuspesialisteja. Sitten viisikymppisinä tulee tunne, että elämän pitäisi olla enemmän kuin tämä. Tällöin löytyy kutsumus vapaaehtoistyöhön. Näiltä alansa huipputekijöiltä tänne tuleminen on suuri uhraus rahallisesti. He menettävät usein monen kuukauden palkan ja joutuvat itsekustanteisesti matkaamaan monesti maailman toiselle puolelle. Mutta he palaavat. Vuosi toisensa jälkeen he löytävät itsensä täältä tekemästä työtä, jolla todella on merkitystä.


Täällä on eräs todella todella tiukka gynekologi (ei kuvassa;), joka saa minut vähän väliä kyyneliin, kun en osaa vastata hänen kysymyksiinsä. Kerran hän sanoi minulle: ”Really Anni?! Really??! If you would’ve answered to me like that in my hospital, I would’ve told you to get out of the room.”  Voin sanoa, että siinä oli lääkärinalun vaikea pitää naama peruslukemilla. Hän ei ole kuitenkaan ilkeä tai paha ja hän on kertonut minulle myös tällaisen unohtumattoman asian: ”You’re going to have great clinical skills that you’re going to use for rich and poor”. Tulee suomalainen sairaalamaailma kesällä tuntumaan varmaan aika lepsulta. :D

Onnellisuus ei vaadi paljoa, murehtiminen on paljon vaivalloisempaa!


Naisen asema Nepalissa

2017/05/20
Painavaa asiaa itselle hyvin tärkeästä asiasta! Instaan pääsin jo hiukan avaamaan tuntemuksiani eilisen health educationin jäljiltä. Olen nyt viime postauksissa keskittynyt aika paljon näihin ongelmiin, mitä olen täällä huomannut. Täällä on paljon hyvääkin ja varmasti onnea sekä iloa, mutta lukijoina toivon, että ymmärrätte kontekstini. Olen suurimman osan ajastani täällä viettänyt sairaalalla ja nähnyt paljon kurjuutta ja ongelmia. Yhteiskunnan asenteet, ennakkoluulot ja vanhat uskomukset usein vaikeuttavat tai hidastavat tilanteen etenemistä. Yksi terveyteenkin hyvin tiiviisti liittyvä asia on nimenomaan naisten asema tässä kulttuurissa.


Minulle on mahdollista 24-vuotiaana suomalaistyttönä opiskella valitsemaani alaa, päättää milloin haluan naimisiin tai alkaa miettiä perheen perustamista, valita oma puolisoni, päättää asuinpaikkani, kulkea yksin kaduilla, matkustaa yksin, harrastaa ja ystävystyä niin naisten kuin miestenkin kanssa. Jos olisin 24-vuotias nepalityttö hinduperheestä vaikkapa tällä alueella, minulla ei olisi noita mahdollisuuksia. Luultavasti ei mitään noista. Juuri eilen kierrolla kysyin erään yksivuotiaan lapsen äidin ikää ja lääkäri kertoi hänen olevan 17-vuotias. Ja kun tätä päivittelin tuli puhetta siitä, että minulla olisi täällä asuvana naisena jo varmasti kaksi tai kolme lasta. 



24-vuotiaana naimattomana naisena olen auttamatta vanhapiika. Täällä yli 50% tytöistä naitetaan alle 18-vuotiaana. Ja paino sanalla naitetaan. He eivät mene naimisiin rakkaudesta naapuripoikaa kohtaan, he menevät naimisiin naapurinpojan kanssa, koska se on edullinen naimakauppa molemmille perheille. Viime päivien ensisynnyttäjistä 90 % ovat olleet alle 18-vuotiaita. 



Etenkin maaseudulla vanhempien tulevaisuuden turvaa poikalapsi. Poika jää aikuisena asumaan vanhempiensa luokse ja yhdessä vaimonsa kanssa on velvollinen pitämään heistä huolta. Hindukulttuurin tulihautajaiset voi hoitaa ainoastaan poika. Pikkupojat saavat käydä koulua ja leikkiä ystäviensä kanssa joella samalla kun heidän siskonsa tekevät työtä kotona ja pelloilla. 


Täällä naisesta tulee miehensä alainen avioliitossa. Hääseremoniassa nainen pesee miehensä jalat ja morsiamen vanhemat juovat tämän pesuveden. Tässä he kaikki osoittavat uuden aviomiehen ylemmyyttä. Nainen alistuu miehensä tahtoon jokaisessa elämän osa-alueessa. Hän kantaa painavia lasteja päivät pitkät, hoitaa lapset, kodin ja ruuan ja on miehensä saatavilla aina.


Viimeisillään raskaana olevat naiset tai juuri synnyttäneet naiset eivät ole mikään poikkeus. Töitä on tehtävä samalla tahdilla ja tämä johtaa moniin ongelmiin. Kun naisen pitäisi saada synnytyksen jälkeen levätä ja antaa kroppansa palautua, hän joutuukin kantamaan monia litroja vettä satojen metrien päästä. Tai kävelemään useita kilometrejä päivässä karjaa paimentaessaan.  


Sairaalalla tähän yritetään vaikuttaa muun muassa valistamalla anoppeja (jotka usein käskyttävät miniöitään kovalla kädellä) sekä pitämällä äitejä sairaalassa pidempiä aikoja (monethan lähtevät kotiin vastoin lääkärin neuvoa). 


Nainen ei voi tehdä mitään eikä olla mitään ilman miessukulaistaan, joka usein on aviomies. Etenkin sairaalassa tämä on nähtävissä joka päivä. Nainen ei voi tehdä mitään päätöksiä yksin. Ei edes päätöksiä, jotka koskevat hänen omaa terveydentilaansa. Usein vastaanotollakin mies vastaa vaimonsa puolesta. Sairaalalla ei voida tehdä mitään toimenpiteitä ilman miessukulaisen suostumusta. Laillisesti se olisi mahdollista, kulttuurisesti ei. 

Nainen saastuu kerran kuukaudessa. Yhä on kyliä, koteja ja yhteisöjä, joissa nainen ei saa verisen vuotonsa aikana astua keittiöön, syödä muiden kanssa tai nukkua kotonaan. Jossain rankimmissa tapauksissa nainen ei saa kuukautistensa aikana astua sisälle taloon ja hänen tulee nukkua ulkona esimerkiksi karjan kanssa. Kuukautiset ovat myös iso ongelma tyttöjen koulunkäynnille. Monet tytöt lopettavat koulunkäynnin kuukautisten alkaessa. Kouluissa ei ole vessoja, joissa peseytyä eikä perheillä missään nimessä ole varaa teollisiin pikkuhousunsuojiin (kun ei ole pikkuhousujakaan). Vaikka tytöt pystyisivätkin osittain jatkamaan koulunkäyntiä, heiltä jää kerran kuukaudessa viikko välistä kuukautisten takia. 


Lapsettomuus on lähes poikkeuksetta naisen syytä. Mies saattaa hyljätä hedelmättömän naisensa ja ottaa uuden vaimon, jotta jälkeläisten tulo varmistetaan. Jotain hyvin yksinkertaisia hedelmättömyystutkimuksia voidaan täälläkin sairaalalla tehdä, mutta usein niiden tuloksilla ei ole suurtakaan vaikutusta. Naisen kyvyttömyys ovuloida saatetaan voida korjata, muut syyt vaatisivat käynnin isoon kaupunkiin ja niin paljon rahaa, että harvalla täällä on sellaisia summia. 


Ja vaikka kotimaassani tai muualla lännessä pystyn tekemään mitä vaan ja olemaan täysin tasavertainen kenen tahansa kanssa, täällä en ole. Koska olen vaalea, minulta hyväksytään paljon asioita, joita paikalliset tytöt ja naiset eivät voisi tehdä, kuten jalkapallon pelaaminen yhdessä poikien kanssa. Silti monissa tilanteissa minua kohdellaan eri arvoisesti kuin ranskalaista miesvahvistustamme. Minua ei tietenkään kätellä ollenkaan (miehet siis kyllä kättelevät keskenään) tai puhutella ensimmäiseksi. Minä ja Elisa tarvitsemme mukaamme saattajan.


Tänään kohtasin hyvin suurta hämmennystä, kun eräälle nuorelle miehelle selvisi, että asun avoliitossa. Esiaviollinen yhteinen koti on täällä täydellinen ihmetys. Hän oli todella kiinnostunut siitä, että miten valitsin puolisoni ja hihitti, kun kerroin, että meidän kulttuurissamme monet asuvat yhdessä ennen avioliittoa, jotta oppisivat tuntemaan toisen ennen valtavaa sitoutumista. Erityisen hämmentävää oli rakkaus ennen avioliittoa. Että ensin tutustutaan, sitten ehkä ihastutaan ja jossain vaiheessa rakastutaan. 

Yhdessä asuminen herätti myös taloudellisen huolen. Hankinko itse rahani vai maksaako poikaystäväni minun asumiseni. Tämä herätti minussa erityistä huvittuneisuutta ajatellessani poikaystäväni tarkkaa suhtautumista finanssiasioihin. 

Nämä kertomani asiat naisen asemasta ovat nimenomaan hindukulttuuriin liittyviä. Kristityissä perheissä tilanne on usein parempi. Yksi lääkäreistämme kertoi myös, että hänen heimossaan, joka asuu pohjoisempana, ei olla hinduja ja siellä naisen tilanne on parempi. Kotona naiset käyttävät suurinta valtaa ja ovat yhteiskunnassa lähes miesten tasolla. Täällä sairaalan kodissamme on ollut ihana huomata, kuinka todella monet nuoret miehet auttavat kodinhoitajaamme ruuanlaitossa ja päivittäisissä askareissa. 

Tositarina Nepalin maaseudusta

2017/05/17
Chaurjahari Mission Hospital on 1960-luvulla ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden perustama sairaala Nepalin maaseudulla. Ja, kun puhun maaseudusta, en tarkoita idyllistä kuvaa suurista pelloista, isoista maataloista ja söpöistä eläimistä. Söpöjä eläimiä täällä tosin on, mutta etenkin näin kesäisin ne joutuvat löytämään ravintonsa ja vetensä kuivasta hiekasta.

Nepalin maaseutu on aluetta, jonne ei kulje teitä, jossa koulutus on vajavaista, jossa ihmiset eivät osaa lukea ja jossa elämä etenkin suurelle köyhälle väestölle on jokapäiväinen taistelu. Nepalin maaseutu on uskomattoman kaunista aluetta, jossa ihmiset yrittävät parhaansa välillä hyvinkin kurjissa oloissa. Perheet asuvat yksinkertaisissa savesta rakennetuissa taloissa yleensä kaikki yhdessä suuressa huoneessa. Huoneessa on tulipesä, joka pitää eläimet ja ötökät poissa, joissa kokataan ja joka aiheuttaa todella monille kauhkoahtaumataudin elämänsä ehtoopuolella.

Naiset tekevät hyvin fyysistä työtä pelloilla, vettä kantaen, pyykäten, ruokaa laittaen ja lapsia hoitaen. Työnteosta ei luonnollisesti pääse eroon raskauden tai lapsivuodeajan aikana. Yhtä lasta vatsassa kantaen ja mahdollisesti toinen lanteilla tai selässä kapaloituna naiset työskentelevät pikkutytöistä vanhuusikään asti. Samalla heidän veljensä saattavat käydä koulua tai leikkiä muiden poikien kanssa joella päivät pitkät. Monet naisista kärsivätkin kohdun ulosluiskahduksesta hyvin nuorella iällä.


Hygienia on monesti erittäin alkeellisella tasolla. Kynnet ovat pitkät ja kädet likaiset. Vettä ei riitä kunnolla käsien pesuun, sillä se täytyy monesti kantaa satojen metrien päästä. Näillä käsillä tehdään ruokaa, hoidetaan lapsia ja itseä. Vaippoja ei tunneta. Vauvat kulkevat kantoliinassa, johon päivän aikana kertyy luonnollisesti useat pissat ja kakat. Vastasyntyneet muhivat tällaisessa keitoksessa navat vielä arpeutumatta. Vauvojen sepsikset ovat kehittymättömissä oloissa yleisiä. Monet haavat tulehtuvat ja puutteellisesta tiedosta ja hoidosta johtuen, saattavat johtaa hyvin vaikeaan infektioon.


Kesäisin maaseudulla on päivisin helposti yli kolmekymmentä astetta lämmintä. Siitä huolimatta ihmisten on elantonsa vuoksi tehtävä töitä ulkona aikaisesta aamusta pitkälle iltaan. Häveliäisyytensä ja veden vähyyden vuoksi monet saattavat juoda vain kaksi kuppia vettä päivässä. Muun muassa tästä johtuen ihmiset kärsivät usein munuais- tai virtsakivistä.


Sairaalaan on usealla ihmisellä pitkä matka. Jos he ovat onnekkaita, matka kestää vain muutaman tunnin kävellen ja naiset voivat harkita synnyttävänsä sairaalassa. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, että sairaalalle hyvästä aikomuksesta huolimatta ehtii. Joskus saattajia ei ole saatavilla ja joskus synnytys vaan kulkee liian nopeasti. Tällöin naisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin synnyttää vaarallisesti kesken matkan ja tämän jälkeen tehdä vielä mahdollisesti useamman tunnin matka sairaalalle jalan.



Synnytys on toki kaunis tapahtuma, hetki jolloin lapsi vetää ensimmäisen henkäyksensä. Mutta tätäkin on romantisoitu länsimäissä. Synnytys on myös hyvin vaarallinen, kivulias ja riskialtis tapahtuma, jossa sekä äidin että syntyvän vauvan henki on vaarassa. Nämä naiset antaisivat mitä vaan, että saisivat mahdollisuuden synnyttää mahdollisimman kivuttomasti, puhtaasti ja turvallisesti. Varsinkin tämän kokemuksen jälkeen on vaikea ymmärtää, miksi Suomessa jotkut naiset valitsevat vaarallisen kotisynnytyksen, kun on mahdollisuus yhteen maailman parhaista hoidoista.


Kuten instassa totesin lyhyesti, täällä koulutukselle olisi suuri tarve. Olisi tarve kouluttaa paikallista väestöä jo ihan nuorista lapsista lähtien, jotta he osaisivat pitää huolta itsestään ja hygieniasta sekä hakeutua hoitoon ajoissa. Iso ongelma on, kun ihmiset eivät hakeudu pätevään lääketieteelliseen hoitoon, vaan turvautuvat vuohien tai kanojen uhraamiseen, poppamieheen tai muihin keinoihin pahan hengen savustamiseksi ulos potilaasta.

Täällä ollessamme olemme jo nähneet tytön, joka pääsi hoitoon vasta vuoden kestäneiden todella kovien kipujen jälkeen. Ensin oli yritetty vuohen uhraamista, loitsuja ja rohtoja. Olemme nähneet vaikeasti sairaan vauvan, jonka kanssa äitinsä karkasi, sillä uskoi vauvan olevan pahojen henkien vallassa eikä uskonut lääketieteen voivan auttaa. Koulutus ja kasvatus olisi tällaisilla alueilla ihan ykkösjuttu.

Muuttiko tämä kuvaanne kehitysmaista? Millaiseksi olet ajattelut esimerkiksi Nepalin aikaisemmin?