24 tuntia

2014/08/31
Karmivat, jännittävät, uskomattomat, pelottavat, innostavat ja lähinnä kutkuttavat tunnit ovat nyt käsillä. Makoilimme koko eilisen illan sängyssä miettien, mitä meille tulee tapahtumaan kahden vuoden kaukosuhteen aikana. Käytännössä mä selitin, kuinka mua pelottaa ja jännittää ja kauhistuttaa tää tulevaisuus ja Poikkis vain toisteli, kuinka hänellä on luottoa meihin molempiin eikä mitään huolta ole. 
Mun päällimmäinen olotila on kuitenkin hyvän ja huonon olon sekainen jännitys, joten yritin mieltä rauhoittaakseni kerätä listaa siitä, mikä siinä muutoksessa oikein on niin pelottavaa. Olen aina itse kokenut, että otan muutokset hyvin ja ilman mitään kummempia sydänsuruja, joten tämä outo pelko tulevaa kohtaan on mielestäni ihan hassua. Luulen, että  tämä uusi tulevaisuus on niin jännää, sillä muutan yksin aivan uuteen kaupunkiin, josta tunnen vain pari ihmistä. Aikaisemmissa muutoksissa on lähelläni (fyysisesti) ollut kuitenkin suuri joukko rakkaita ihmisiä, joten tämä uusi tilanne tuntuu varsin yksinäiseltä. Vaikkakin yksi rakkaimmista ystävistäni asuu Kuopiossa. 
Näitä kysymyksiä muutto, kaukosuhde ja uuden koulun alku herättää:

Tuunko saamaan kavereita? Mitä jos ne ei pidä musta? Oonko ihan erilainen? Mitä jos joudun syömään yksin? Entä jos meidän ryhmähenki ei hitsaudukaan?

Opinko asioita? Mitä jos en pärjää yliopistossa? Mitä jos ne asiat vaan on liian vaikeita? Entä jos mulla ei oo sitä, mitä lääkikseen vaaditaan?

Miten parisuhde kestää? Miten se muuttuu? 

Kuinka pystyn pitämään pk-ystäväni? Tuleeko kukaan käymään?

Miten selviän rahallisesti? Joudunko koko ajan vierailemaan vanhempieni lompakolla?

Tuleeko Kuopiosta koti? Jaksanko harrastaa?

Löydänkö infoa tarvittavista asioista? Entä, jos en ikinä opi, kuinka väikkäri kirjoitetaan?

Vastaukset näihin kysymyksiin löydät blogistani, kun tilanne on rauhoittunut täällä päässä ja mulla oikeasti on jotain vastattavaa. Kai tähän epätietoisuuteen vaikuttaa sekin, että ensimmäistä kertaa muutan omilleni. 
Nyt voin käpertyä sohvalle laskemaan tunteja unelmaani. (Oikeasti lähden Matkukseen!)

täältä



Fiasko

2014/08/30
Tämä on tositarina eiliseltä, kun viimeisen Vantaa-päiväni kunniaksi kaikki meni vinoon. Tervetuloa Lekuripäiväkirjojen Surkeiden Sattumusten Sarjaan:

"Olihan uskomaton päivä tänään. Aamulla hoidin vikat pakkaukset kuntoon ja viikon puuhailun jälkeen jätin huoneeni vanhempien luona ala-arvoiseen kuntoon. Anteeksi äiti! Suurin osa tavaroistani on jo Kuopiossa, jäljellä oli vain vaatteita sekä yleistä sälää. Kolmesta suuresta matkalaukusta ja kahdesta repusta huolimatta Vantaan kotiin jäi vielä vaatteita, muutama kirja, kosmetiikkajuttuja ja tukkavälineitä. 
Lähdin viemään Urhoa, pientä hauvavauvaani, lekuriin, kävin matkalla järjestelemässä pöytääni kirpparilla (Lanttila Vantaa, pöytä 366 ;) ja päädyin vielä Kivikkoon hyvästelemään ystäväni. Samalla sain kuulla mehukkaita juoruja eläinlääkiksestä ja ahdoin napani täyteen itseleivottuja suklaakeksejä. 
Kotiin päädyin kahden jälkeen, hyvin ajoissa siis ehtiäkseni puoli neljältä lähtevään junaan, eikö? Ohjelmassa oli tosin pikainen herkuttelu valmiskeitolla sekä pyörän hakeminen isini työpaikalta ennen junan lähtöä. Hyvissä ajoin lähdimme ajamaan kohti Tikkurilaa suuntanamme varasto, jossa muistin pyörän olevan, mutta suunnitelmamme kariutuivat siinä vaiheessa, kun pyörää ei löytynyt mistään. Kuka hävittää pyörän?! No mitäpä siinä murehtimaan, onhan se jo aiemmin selvinnyt, että mun kanssa mikä tahansa on mahdollista. 
Luonnollisesti lähdimme tekemään siirtymää asemalle ja saavuimme hyvissä ajoin varttia ennen junan oletettua lähtöä. Tarkistimme junan lähtölaiturin: 3. Siirsimme itsemme ja kolme isoa matkalaukkua laiturille, tarkistimme vielä vaunumme sijainnin ja siirtymä kohti eksaktia positiota saattoi alkaa. Raahattuamme laukkumme laiturin toiseen päähän hengähdimme odottamaan junan tuloa. Pieni paniikki hiipi selkäpiissä, kun kolme minuuttia ennen junamme tuloa ei laiturimme ilmoitustaulu vieläkään pihissyt sanaakaan junastamme. Todellinen paniikki tuli, kun samaan aikaan aikataulutettu Joensuun juna tuli viereiselle laiturille, mutta olimme täysin pimennossa oman junamme kohtalosta. Kysyin Joensuun konnarilta, milloin meidän junamme tulee ja hän nyökkäsi meidän laiturillamme seisovaan R-junaan sanoen "tulee tuon jälkeen". Pala kurkussani lähti pois ja  jäimme odottamaan ikiomaa Kuopion junaamme. Aina välillä jompikumpi meistä juoksi laiturin toiseen päähän kurkkaamaan ilmoitustauluun, josko siellä näkyisi jotain tietoa siitä, milloin pääsemme kotimatkalle. Koska mitään ei näkynyt, oletimme, että juna on varmaankin taas useita kymmeniä minuutteja myöhässä ja siksi siitä ei vielä ole tietoa. 
40 minuutin kohdalla olin jo kasannut itseeni tarpeeksi epätoivoa ja hätää, joten tartuin puhelimeen ja soitin VR:n asiakaspalveluun itku kurkussa. Onneksi langan toisessa päässä luurin nosti ihana mukava nainen, joka lähti heti selvittämään asiaa. Muutaman minuutin odottelun jälkeen sain kuulla, että juna, kärsivällisesti ja hartaasti odotettu junamme, kiisi jo jossain Lahden tietämillä. Lähtölaituria oli vaihdettu ja me olimme missaneet kuulutukset, koska seisoimme laiturin keskivaiheilla, jossa a) ei ollut ämyreitä sekä b) oli työmaa. Olimme siis kuuliaisesti odottaneet omilla paikoillamme junaa saapuvaksi 40 minuuttia, kun se samanaikaisesti oli pyyhältänyt selkämme takaa viekkaasti ohi. Ilmeisesti asiakaspalvelijan kävi minua sääliksi, sillä hän vaihtoi lippumme ilmaiseksi 16:28 lähtevään junaan. Purin kuulokkeeseen kaikki osamaani kiitollisuutta ilmaisevat virkkeet ja huoahdin helpotuksesta. Pääsisin kotiin!"

viihdyin ihan hyvin junassa kuitenkin
Näin jälkikäteen luettuna tarinani on hippusen melodramaattinen, mutta uskokaa tai älkää, olin eilen aivan paniikissa asemalaiturilla seisoessani kolmen valtavan matkalaukun kanssa. Nyt sen sijaan istun kotonani kauniissa Kuopiossa ja takanani on paras, joskin jäätävän kylmä, päivä pitkiin aikoihin. Tänään olimme menossa brunssille Kuopion Rustikiin kuin aidot kaupunkilaiset konsanaan, mutta tietysti se ei ollut tänään auki, sillä Kuopiossa vallitsee jonkinsortin ruokafestivaalit. Tarjolla oli sen sijaan kaikkia toinen toistaan taidokkaampia annoksia, joita en tietenkään päässyt maistamaan, sillä kello 11 aamiaisettomana päivänä gourmet-annokset olivat aivan liian pieniä estääkseen meitä pyörtymästä. Menimme siis kauppahalliin syömään patongit, jonka lasken myös kategoriaan "erittäin kaupunkilaista". Ja vähän huijasin, sillä patonkien jälkeen söin yksin jaettavaksi tarkoitetun porkkanakakkupalasen ruokafestivaaleilta.

Anteeksi avautuminen, kiitos, että luette ja hyi hitto, että mua jännää.



omnomnom



Viisi yötä jouluun on

2014/08/28
Jo on elokuukin vierähtänyt niin pitkälle, että ensimmäinen koulupäivä häämöttää puolikkaan viikon takana. Olen hurjassa jännityksessä kertaillut ensimmäisen viikon aikatauluja samaan tahtiin kuin hormoneja vielä neljä kuukautta sitten. Että jos tulevilla koulukavereilla on epäselvyyksiä siitä, minne mennä, niin on mullakin. 

Kuvituksena täysin loogisesti ensimmäisten viikkojen aikataulua

Juttelimme ystäväni kanssa Olipa kerran ihminen -sarjasta ja kerroin, kuinka olin jo katsomassa sitä keväällä kertauksen vuoksi, mutta en pystynytkään, sillä ensimmäisessä jaksossa puhutaan meioosista ja kuvat esittävät mitoosia (tai toisinpäin). Tarinaa kertoessani huomasin, kuinka en itsekään enää muista kumpi on kumpi. Pieni paniikki alkoi jo hiipiä takaraivooni. Olin ottanut Blastokystan ohjeen "älä lue mitään kouluun liittyvää kesäloman aikana" ilmeisen tosissaan.



Asiasta muistui mieleeni kertoa teille kokemuksiani käyttämistäni kirjasarjoista, lisäksi tiedossa mahtava vinkki bilsan opiskeluun. Pisteet sille, joka löytää sen tästä tekstiviidakosta.
Käytin neljää kirjasarjaa: Bios, Physica, Mooli ja Kemisti. En valinnut kirjasarjoja päivien vertailun perusteella enkä edes Älyvuodon kommentien mukaan vaan käytin niitä, joita Eiran kursseilla käytettiin. Loppujen lopuksi olin hyvin tyytyväinen kirjoihin, kemian kirjoja lukuunottamatta.
Kemisti-sarjan kuvat olivat mielestäni epähavainnollistavia ja silti niiden puute häiritsi. Tekstiosuudet olivat kömpelöitä ja sekoittivat enemmän kuin avasivat. Ei Kemisti nyt mikään susihuono ollut, sillä sen tehtävät, ne soveltavat, olivat oikeasti hyviä! Mutta jotta homma saadaan mielenkiintoiseksi, niihin ei löytynyt vastauksia mistään.



Moolia pidin aluksi todella hyvänä ja selkeänä. Siinä tekstit olivat hyviä, havainnollistavia, selkeitä ja avaavia. Pystyy oikeasti ymmärtämään, mitä kirjassa halutaan sanoa. Tehtävistäkin olin aluksi tosi iloinen, itse asiassa ke5-kurssia itsenäisesti opiskellessani kuvittelin kemiallisen ajattelutapani ottaneen elefantinaskeleen eteenpäin, sillä tehtävät soljuivat mukavasti kuin vettä vain. Kun tuli aika tehdä Mafyn tehtäviä, en osannut kuin alkupään helpot jipottomat lämmittelytehtävät. Tein johtopäätöksen, että Moolin tehtävät ovat liian helppoja. Mooli sopii hyvin perusteiden haltuunottamiseen, mutta vaatii ehdottomasti rinnalleen haastavamman tehtäväpaketin.
Fysiikan harjoitteluissa käytin paljon Mafya, nutta luin ja tein tehtäviä myös Physicasta. Tässä oli mielestäni sama juttu kuin Moolissa, hieman lievemmillä mielipiteillä vain. Kirjat olivat oikeasti hyviä, pidin Physican kirjoittajien, joista yksi on vanha lukio-openi, tyylistä, esimerkit havainnollistavia ja tehtävistäkin löytyi paljon tasoeroja. Physicoista saa todella hyvän pohjan lukemiselle, mutta fyssasta kun saattaa tulla ties kuinka vaikeita tehtäviä, niin suosittelen myös kaikista vaikeimpien tehtävien tekemistä ja siihen tarvitsee lisämateriaalia kunnon ratkaisuineen. 

OIKEESTI??

Bioksesta ei ole kuin hyvää sanottavaa, vaikka kaikkea ei käydäkään tarpeeksi yksityiskohtaisesti. Bioksen kuvat ja tekstit selkeyttävät hankalaakin aihetta ja lisätieto-laatikot tuovat mielenkiintoa lukemiseen. Bioksen kertauskirjaa taasen en voi suositella, aivan liian lyhytsanainen kaikista aiheista. 
Monet miettivät keväällä, kuinka saada enemmän irti juuri bilsan opiskelusta, kun tuntuu, etti seitsemännellä lukukerralla saa yhtään enempää irti kuin neljännelläkään. Sen sijaan, että tuhlaisit aikaa ja energiaa lukemiseen, tee opiskelusta aktiivista. Lue yksi kerta makustellen, mieti mitkä asiat ovat tärkeitö, tee kevyitä muistiinpanoja ja mieti jälkikäteen lukemaasi tekstiä. Toisella lukukerralla tee kysymyslappuja, paperille tai sähköiseen muotoon. Kun teet kattavat kysymyskortit, ei kirjoja tarvitse lukea kahdeksaan kertaan. Korttien tekeminen, kysymysten ja vastauksen muotoilu saanasiat painumaan syvälle aivojen poimuihin, joten loppukevään voit kertailla oppimaasi vain korteista. Itse sorruin paniikkilukukierrokseen viikkoa ennen koetta, eli jos se tuo helpotuksen ahdistuneelle mielellesi, tee se. Muuten en ole kirjojen ähkylukemisen kannalla. Tein kortit käsin kirjoittamalla, kuten jokaisen blogitekstinkin, sillä jotenkin tuntuu, että näin asiat takertuvat paremmin ja niistä on parempi tuntuma.

OIKEESTI!

Kertaus on opintojen äiti (ja listat kivoja):
1. Bios ja Physica toimiva ja antavat realistisen kuvan koealueesta
2. Kemistillä voit heittää vesilintuq ellet satu omistamaan ratkaisuja tai edes vastauksia kyseisen sarjan soveltaviin tehtäviin
3. Mooli toimii hyvin perustietojen kasaamiseen, sillä tekstiosiot ovat oikeasti selkeitä sekä itsetunnon boostaamiseen tehtävien parissa
4. Hommaa jokin toinen matskupaketti, jossa on PALJON tehtäviä ja selkeät ratkaisut
      - itsehän suosittelisin Mafya tähänkin hätään, mutta se alkaa varmaan tulla jo korvista

Ps. Toivottavasti huomasitte mun oivan aasinsillan tuolla alussa, makes me proud

Aikuislukiosta

2014/08/21
Älyvuodossakin (:D) oli keskustelua aikuislukioiden hyödyllisyydestä, joten laitanpa minäkin lusikkani soppaan. 
Pääsykoe mielessäni halusin olla valmistautunut mahdollisimman hyvin ja käyttää kaikki mahdollisuudet hyväkseni. Halusin tuntea tehneeni kaiken mahdollisen. Lisäksi mielessäni kummitteli ajatus, ettei lukion fykebiä pysty normaali-ihmisen lahjoilla varustettu selättää ilman opetusta. Aikuislukion ja valmennuskurssin lisäksi lähdin mukaan myös lukupiiriin, joka kuitenkin kahden tapaamiskerran jälkeen kuivui täysin kokoon. 



Lukusuunnitelmastani olen tosissaan jo kirjoitellut, joten en tule tässä paneutumaan sen enempää aiheeseen vaan painopiste on aikuislukion hyödyllisyydessä/hyödyttömyydessä. Opetuksen tasosta on mahdotonta puhua puhumatta opettajista, joten tulen hieman ottamaan kantaa myös minua opettaneiden tyyliin ja siihen, kuinka se puri minuun. Kävin siis Eiran aikuislukiota koko syksyn 2013.
Eirassa kurssivalikoima oli todella laaja ja koko fysiikka on mahdollista käydä vuoden aikana. Toisaalta, kun aineita on kolme ja aikaakin vielä rajoitetusti, tuli lukujärjestyksistä todella rikkonaisia ja päivistä pitkiä. Esimerkiksi 2. jaksossa kaksi päivää viikossa päiväni alkoivat kello 10.10 ja päättyivät kelo 17.30, vaikka aineita oli kyseisinä päivinä vain kaksi. Minua tämä ei tosin juurikaan haitannut, sillä hypärit pystyi käyttää hyväkseen läksyjä tekemällä tai kertaamalla.



Pääpiirteittäin opet Eirassa olivat hyviä, osaavia ja innostuneita. He jaksoivat oikeasti käydä asiat läpi ja vääntää vaikka rautalangasta. 
Bilsan opet olivat ehdottomasti lemppareitani. Eniten minua opetti nuori, ilmeisesti juuri vastavalmistunut ja todella innokas ope. Hänestä tykkäsin eniten, sillä pystyi huomaamaan, kuinka innoissaan hän oli opetettavasta aineesta. Hän kävi asiat tarkasti läpi ja pyrki selittämään aina, jos jotain epäselvää jäi. Joidenkin mielestä hän oli innokkuudessaan jopa ärsyttävä, mutta itselleni se oli positiivinen ominaisuus ja viihdyinkin hänen kursseillaan loistosti. Toisen bilsanopen kanssa kokemukseni rajoittuvat yhteen kurssiin, mutta siihen tärkeimpään (4;). Hän oli hieman vanhempi, mutta yhtälailla osaava ja mielenkiintoisesti opettava. Bilsan opeista ei minulla ole pahaa sanottavaa, ja kurssitkin olivat minusta hyödyllisiä. Opin itse kuuntelemalla ja osallistumalla opetukseen, toki lukemalla asiat jäävät muistiin, mutta kovin lyhyeksi aikaa. Tunneilla istumalla ja osallistumalla muistin syyskuussa opiskellut asiat vielä helmikuussa, vaikka välissä en ollut kertaillut ollenkaan. Tunnit olivat mielestäni tavallisia, useimmin ope tarkisti läksyt alkuun kyselemällä luokalta, sitä seurasi jonkin näköinen luento tai tehtävä ja muistiinpanojen teko. Usein bilsan tunneilla näytettiin myös videoita, jotka olivat oikeasti hyödyllisiä, ei mitään liibalaabaa. Monille bilsassa ei kuitenkaan ole mitään epäselvää ja oppivat parhaiten lukemalla, mutta itse pääsin tällä tavoin pienimmällä vaivalla eikä tarvinnut lukea samaa kirjaa kahdeksaan kertaan muistaakseen pienimmätkin yksityiskohdat. 



Fysiikan opettajista löytyikin sitten ääripäitä kummastakin laidasta. Minua opetti yhteensä viisi fyssan maikkaa, joista kolme oli todellatodella hyviä. Kaksi muuta eivät olleet mielestäni elementissään tai heidän opetustyylinsä ei vain sopinut minulle. Toinen seisoi koko tunnin luokan edessä ja luki muistiinpanoja suoraan paperista (kurssi 8) ja toisella oli pitkä aika siitä, kun hän oli opettanut fysiikkaa(kurssi 5). Heissä oli yksi yhteinen piirre: kumpikaan ei selittänyt kovinkaan avaavasti opettamiaan aineita ja itse tipuin täysin kärryiltä, kun edellinen aihekin oli ihan tajuamatta ja jo siirryttiin seuraavaan. Hyviä opeja olivat Kock, joka opetti fy1 ja piti myös laskupiiriä, jonne sai tulla matikan ja fyssan ongelmien kanssa (älyhyvä), pieni tiukka mummeli, joka opetti todella hyvin, sai tajuamaan ja tarkisti läksyt niin, että ne oikeasti tajusi sekä vanhempi nallekarhu, joka oli vain uskomattoman lutuinen. Hän opetti rauhallisesti ja pyrki keskittymään siihen, että kaikki ymmärsivät. Pahoittelut näistä kuvauksista, nimimuistini kun on täysin olematon.



Fyssasta on hankalaa löytää yhteistä punaista lankaa, sillä jokainen opetti hyvin omalla tavallaan. Yleensä käytiin läksyt läpi, ope kertoi tunnin teoriasta, näytti käytännössä ilmiötä, laskettiin yhdessä ehkä muutama lasku ja saatiin seuraavan kerran laskut. Fyssasta oli itselleni siinä mielessä paljon hyötyä, että niitä olisi mielestäni ollut todella vaikea opiskella itsenäisesti tai ainakin siihen olisi mennyt paljon aikaa, eikä olisi ollut mitään takuita siitä, että vaikeimmat asiat oikeasti ymmärtää. 
Kemiassa oli kaksi maikkaa, joista molemmat olivat mielestäni alkuun tosi hyviä, mutta loppuvaiheessa aloin löytää häiritseviä piirteitä. Kävin neljä kurssia kemmaa, joista puolet opetti mies ja puolet nainen. Ei sillä että sukupuolella olisi tässä väliä, helpompi vain kertoa heistä näin. Mies opetti ke1 ja 2 ja oli loistava siihen, sillä hän lähti perusteista liikenteeseen ja varmisteli tunnin edetessä, että ihmiset olivat yhä mukana. Toisaalta hän ei käynyt vaikeimpia tehtäviä läpi, mutta kemman perusteisiin aivan nappivalinta. Naisen tunneilla tehtiin vain yhdessä tehtäviä, tehtäviä ja tehtäviä. Tämä oli joidenkin mielestä varmasti toimiva työtapa, sillä nainen tuntui nauttivan suurta suosiota. Itse olisin kaivannut enemmän yhteistä teoriaa ja halunnut kokeilla ensin omia siipiäni tehtävien parissa. Nyt ei edes saanut mahdollisuutta ratkaista tehtäviä itsenäisesti, joten ei ihan my cup of tea. 



Yleisesti ottaen pidin kaikkia käymiäni kursseja hyödyllisinä ja koin, että sain hyvät pohjat kevään "todellisia" lukuja ajatellen. En kuitenkaan pitäisi fiksuna sitä, että ainoana valmistautumisena käy aikusilukion kursseja. Ne ovat hyvin tiiviitä, kaikkia tehtävätyyppejä ei todellakaan ehditä käymään läpi. Teorian kannalta taasen aikuislukiossa kurssit käydään tarvittavan laajuisesti. Töiden tai muun elämän kannalta ylipäätänsä yli 10-tuntiset koulupäivät ovat suoraan sanottuna helvettiä. Joten jos jossain aikuislukiossa tarjotaan kursseja järkevämmällä aikataululla, se kannattaa kokeilla. 
Mutta kun pohjat olivat kunnossa, ei keväällä tarvinnut tosissaan tehdä kuin 6-tuntisia päiviä. Enkä teoriaa kerrannut keväällä juuri ollenkaan, tein vain tehtäviä toisensa jälkeen. Voin kyllä suositella aikuislukiota, mutta maikat vaikuttavat todella paljon kokemukseen! 


Täällä mä nukun

2014/08/17
Viimesen viikon olen ollut Kuopiossa laittamassa paikkoja siihen kuntoon, että kehtaa elokuun lopussa tänne oikeasti muuttaa. Nyt kun sain koneen ja netin tänne, niin ajattelin jakaa kuvia kodistani täällä Savon sydämessä. Kyseessähän on ihan perukaksio Kuopion keskustasta, bonareina löytyy ihana huonekorkeus ja sauna. Eikä haitaksi toki ollut sekään, että kaikki rempat oli tehty ja materiaalit vieläpä mieleiset. Joten nauttikaa näistä ammattitasoista otoksista kämpän edistymisestä muuttolaatikkohelvetistä ihan oikeaksi asuttavaksi kodiksi.
Mh

Oh

Keittiön hyvä kunto oli tosi tärkeää






Tuolit ovat perintökamaa, mutta ne on maalattu ja olleet pihakäytössä mökillä ennen kuin pelastin ne
Rakastanrakastanrakastan




Poikaystäväni kehui makkariani mummon makuuhuoneeksi eli varmasti paljon sutinaa siellä

Tigeristä ostettu pumpulipupu pääsi vihdoinkin omalle paikalleen

Remonttireiska Urho hakeutui huilimaan pyykkitelineen alle


Asuntomessuilta bongattu idea, joka toteutettiin äiteen kanssa 



Tällä hetkellä satun tykkäämään graafisista kuvioista


Menestykseni salaisuus

2014/08/12
Heh! No ei nyt sentäs, ajattelin vain kertoa ajatuksiani käymästäni valmennuskurssista. Ehkä se auttaa joitain hakijoita tekemään päätöksiä johonkin suuntaan. 
Itsehän päätin jo ennen urakan alkamista meneväni valmennuskurssille, mutta kun tuli aika valita, ongelmaksi tuli tiedon puute. Toki olin kuullut isoista valmennuskurssijärjestäjistä, mutta niistä kun ei monella ollut hyvää sanottavaa. Kahlasin älyvuodossa kaikki vähänkään aihetta liippaavat keskustelut läpi moneen kertaan, mutta niissä keskityttiin yleisesti haukkumaan kaikki järjestäjät osaamattomiksi rahastajiksi. En kuitenkaan tästä vielä masentunut! Jatkoin siis etsintöja internetzin villistä maailmasta.
MAFY-valmennuksesta ei ollut kovinkaan paljon kokemuksia netissä, mitta siihen liittyvät keskustelut käytiin pääasiallisesti positiivisissa merkeissä. Heidän opetustapansa sekä nettisivuillaan julkaistut palautteet tekivät vaikutuksen minuun. Päätin luottaa siihen, että heidän toimintansa olisi rehellistä ja ilmoittauduin helmikuussa alkavalle kurssille, joka oli viime vuoden toiseksi paras päätös.
En muista opetuskertojen tarkkaa määrää, mutta muistaakseni pyörittiin jossain 50 tienoilla. Kurssikerrat kestivät 3 tuntia ja sisälsivät kaksi 10 minuutin taukoa, jolloin vertailtiin toistemme käyriä (en kestä). Meillä oli yhteensä kahdeksan harjoituskoetta, joiden ansiosta oppi ymmärtämään, että kokeen selättäminen on mahdollista. 

Pohjan kurssille loivat tabletilla oleva ohjelma, Mafynetti, sekä pienryhmät. Kukin sai edetä omaan tahtiinsa (aineille oli kyllä omat päivänsä), apua sai tarvittaessa, yhteisiä luentoja oli vähän ja "valmentautuminen" oli tehokasta eli tehtävien, laskujen ja laskujen tekemistä. 
Kurssilta saimme lainaksi miniläppärit jo syksyn aikana ja tabletit keväällä. Tabletissa oli siis Mafynetti-ohjelma, joka sisälsi valtavasti tehtäviä, ratkaisut niihin sekä muuta materiaalia, kuten teoriaa ja videoita. Tehtävät tehtiin paperille, jonka jälkeen ne tarkastettiin ja vastattiin Mafynettiin, kuinka oli käynyt. Jos tehtävää ei osannut, ohjelma laittoi sen "kiertoon" eli kysyi parin päivän päästä uudestaan. Se kysyi tehtävää uudestaan niin kauan, että sen sai oikein. Olihan tämä hyvä siltä kantilta, että ne ikävät ja vaikeatkin tehtävät tuli sitten tehtyä uudestaan ja uudestaan, mutta kyllähän se nyt hitsi vie pistää harmittamaan (anteeksi kielenkäyttöni), kun sama h*lvetin magnesiumhydroksiditehtävä tulee sadatta kertaa ja yhä sen onnistuu ymmärtämään väärin. Yksi parhaita juttuja mafyssa oli edistymistä mittaava käyrä, joka nousi ylöspäin aina oikein saaduista tehtävistä. Omaa edistymistä pystyi seuraamaan tavoitekäyrään vertailemalla. 

Oppitunnit olivat selkeitä: istuit alas ja aloit tekemään tehtäviä siitä, mihin olit viimeksi jäänyt. Jos kotona tehdessä oli tulkut kysymyksiä, kynä purkkiin. Jos tehtävässä ei päässyt eteenpäin, kynä purkkiin. Jos halusi opettajan selittävän jonkun epäselväksi jääneen asian, kynä purkkiin. Jos halusi opettajan selittävän täysin uuden aiheen, kynä purkkiin. Kynä purkissa oli opettajalle merkki siitä, että heidän läsnäoloaan kaivattiin juuri kyseisessä pöydännurkassa.
Opettajatolivat oikeasti hyviä, innokkaita sekä kärsivällisiä. Ryhmäkoot olivat pieniä, 15 oppilasta per opettaja. Pienistä ryhmistä huolimatta opettajaa sai kyllä välillä odottaa kauankin. Kyllähän se nyt on selvä, että vielä pienemmät ryhmäkoot nostaisivat muutenkin korkeat hinnat huitelemaan pilvissä. Kynä purkkiin -idea mahdollisti kuitenkin sen, että ei tarvinnut jäädä jumiin viittaamaan vaan pystyi kaverin kanssa yrittää saada jotain aikaiseksi tai siirtyä toiseen tehtävään odottelun ajaksi.
Luonnollisesti joidenkin opettajien kanssa tuli paremmin toimeen kuin toisten (itselläni oli yksi inhokkiinhokki xd) ja toisten opetustyyli kolahtaa paremmin kuin toisten. Bilsan opettajat olivat mielestäni niitä hyviä, mutta silti loppuvaiheessaa bilsan tunnit tuntuivat hiukan turhilta, kun kysymyksiä ei juuri enää ollut tai niiden laatu oli karsea ja tunnit menivät lähinnä Tarzanin kanssa muistisääntöjä keksien. Helmiämme ovat: magnesiummatto ja kalsiumkatto (liittyi ionien pitoisuuseroihin solun sisä- ja ulkopuolella) sekä Schwannin solut ovat aareishermostossa, koska niissä on A. Fysiikka ja kemia jatkoivat hyödyllisinä kurssin loppuun saakka.
Mafyn arveluttavin osa on hinta, suolaisuudessaan päihittää lähes kaikki kilpailijansa. Neljän kuukauden valmennuksesta kun saa pulittaa sen hieman alta kolme tonnia. Voin kyllä sanoa, että kurssi oli omalta kohdaltani joka sentin arvoinen. Ja kyllähän tämä kurssi tuli halvemmaksi kuin usean vuoden hakukerrat. 
Mikään kurssi ei tietenkään saa sinua sisälle, jos et itse sitä työtä tee. Perslihaksia joutuu treenaamaan tasaisesti keväällä, jos haluaa, että ovet unelmien opiskelupaikkaan avautuvat. Oman kokemukseni mukaan voin kuitenkin suositella preppausta tarvitseville ja haluaville mafya, sillä itselleni se oli korvaamaton apu. Tietysti sisälle voi päästä ilman valmennuskurssia, itse uskon että itsevarmuus ja taju siitä, että opiskeltavat asiat tai koe itsessään eivät ole mahdottomia, oli avain menestykseen. Sen tosin tajusin vasta mafyssa. Mutta te voitte sanoa sen itsellenne jo nyt, lukea ahkerasti ja huomata, että se pääsykoe ei oikeasti ole rakettitiedettä.

Miten opiskelin elämäni tärkeimpään kokeeseen?

2014/08/07
Okei, aika kärkäs tuo otsikko, mutta siltä se tuntui koko vuoden ajan. En osannut lainkaan nähdä aikaa pääsykokeen jälkeen tai edes kuvitella, miltä tuntuisi, kun ei tarvitsekaan avata vihkoa ja alkaa laskea.
Kaikkihan me opimme omalla tavallamme ja kerronkin nyt, kuinka itse sain sisäistettyä tarpeelliset tiedot. Näistä voi ottaa vinkkiä omaan opiskeluun, mutta saa myös naureskella sekavalle toiminnalleni.
Opiskelunihan alkoi viime elokuun lopussa Eiran aikuislukiossa. Tarkoituksenani oli käydä kaikki kurssit toukokuun loppuun mennessä. Syksyllä pyrin saamaan mahdollisimman hyvät pohjat, sillä keväällä olin menossa valmennuskurssille.

Vastauksia mafyn tehtäviin


Aloitin elokuussa aivan perusteista, ensimmäisessä jaksossa kävin ke1&2, bi1&2 sekä fy1. Eirassa päädyin yläasteaikaisiin opiskelumetodeihini ja huomasin, että ne ovat yhä varsin toimivia. Tavallinen päiväni kulki niin, että aamulla oli muutamat oppitunnit, yleensä välissä oli hyppytunti, tai pari, ja iltapäivällä jälleen oppitunti. Tunneilla olin aktiivinen, osallistuin keskusteluihin ja tehtävien ratkaisuihin sekä tein muistiinpanoja. Tein myös kaikki läksyt, jotta seuraava tunti ei menisi hukkaan. Näiden avulla pysyin hyvin mukana kursseilla ja läksytkin ehti yleensä tehdä hyppytunneilla tai junamatkoilla. Meillä oli Eirassa tyttöporukka, jossa oli lääkikseen ja ravintoterapeutiksi hakevia, joten pystyimme tekemään yhdessä läksyjä ja tunneilla tehtäviä. Se oli muuten todella hyödyllistä, sillä jos jäi jumiin jonkun tehtävän kanssa, yleensä oli joku joka osasi ratkaista!





Syksyllä päiväni olivat n. 9-tuntisia, mutta en tehnyt viikonloppuisin mitään kouluun liittyvää. En tehnyt ylimääräisiä tehtäviä ennen kuin joulukuussa. Siihen asti lukiokirjat olivat ainoita lukuvälineitäni. Bilsasta yliviivasin tärkeät kohdat (koko kirjan).
Koska itse opin parhaiten kuuntelemalla ja osallistumalla opetukseen, koin aikuislukion juuri oikeaksi paikaksi saada pohjat kuntoon. En kuitenkaan usko, että omalla kohdalla olisin pärjännyt ainoastaan lukiokirjojen avulla vaan tarvitsin myös muuta materiaalia varsinkin laskurutiinin hiomiseksi.
Joulukuussa saimme valmennuskurssimme puolesta jo materiaalit, joita aloinkin tekemään pikkuhiljaa. Kävin MAFY-valmennuksen, joka tosissaan oli hintansa väärti. Saimme miniläppärit, joihin oli asennettu Mafynetti-ohjelma. Mafynetissä oli todella kattavasti tehtäviä kaikista vaadituista kursseista ja se myös seurasi käyrällä edistymistä.
Tammikuun lopussa loppui myös aikuislukio minun osaltani. Ehdin syksyn aikana käydä fyssasta kurssit 1,3,5,6,8, kemiasta 1,2,3,4 ja bilsasta 1,2,4,5. Olisin toivonut, että olisin ehtinyt käydä kaikki kurssit ennen valmennuskurssin alkua, mutta en olisi millään ehtinyt.
Helmikuussa alkoi omasta mielestäni se todellinen työnteko, jolloin hankin vaadittavat tiedot bilsasta sekä hyvän laskurutiinin kemmasta ja fyssasta. Tällöin myös alkoi tasainen 6x6-tahti, joka jatkui läpi kevään. Luin siis 6 tuntia päivässä 6 kertaa viikossa. Itse en olisi pystynyt pidempiä päiviä tekemään, sillä kyllä jo 6 tunnin kohdalla laskeminen alkoi turhauttaa enkä pystynyt enää keksittymään.
Yleensä päivät menivät seuraavasti:

Ensimmäinen valmennuskurssiviikko







Mafyssa kukin sai edetä omaan tahtiinsa, sillä luentoja ei juuri ollut, joten oli helppoa tehdä omaa lukusuunnitelmaa ja edetä sen mukaan. Keväällä en juurikaan lukenut enää kirjoja tai tehnyt niiden tehtäviä, vaan käytin ainoastaa mafya. Bilsassa toki välillä oli jotain asioita tarkistettava kirjasta. Laskin, laskin ja laskin. Jos mafyssa ei saanut tehtävää tehtyä, se kertasi tehtävän uudestaan muutaman päivän päästä niin kauan, että sen sai oikein. Tämä oli älyttömän hyvä juttu, sillä näin ei ikäviäkään tehtäviä voinut skipata vaan ne tuli opeteltua. Jos eteen tuli tehtävä, jota ei osannut tehdä, niin opet riensivät apuun.
Helmikuun lopussa tuli yo-tauko, joka tulikin minulle todella tarpeeseen, sillä olin menossa kirjoittamaan bilsan ja kemman. Siihen mennessä en ollut vielä opiskellut ke5 tai bi3, joten luku"lomalla" päivät venyivät normaalia pidemmäksi ja fysiikka jäi kokonaan lukujärjestyksestäni. Ensimmäiset puolitoista viikkoa luin ainoastaan kemma5 ja tein toki kirjan tehtävät. Tämän jälkeen jatkoin mafyn kemian tehtävillä. Tein tehtäviä kaikista kursseista sekä vanhoja yo-tehtäviä. Viimeisinä päivinä luin pikakelauksella kaikki kemian kirjat kertaalleen läpi. Kemian kokeessa oli rauhallinen ja tein vaadittavat kahdeksan tehtävää, joista kaksi oli jokereita.







Kemian kirjoitusten jälkeen minulla oli yhdeksän päivää aikaa lukea bilsan kirjoituksiin. Aloinkin tehdä käsin flashcardeja kirjojen pohjalta. Luin ensin kappaleen ja yliviivasin mielestäni tärkeät pointit. Tämän jälkeen yritin muistaa jotain kysymisen arvoista, jonka kirjoitin kortin toiselle puolelle. Toiselle puolelle kirjoitin vastauksen. Aika nopeasti siirryin kuitenkin helpompaan tapaan eli kirjoitin suoraan kappaletta lukiessa kysymykset ja vastaukset paperiin. Aikatauluni eivät oikein pitäneet ja kirjoituksia edeltävänä iltana kello 21.00 aloin tiuskia poikaystävälleni, että hänen pitäisi alkaa kuulustella lappusia minulta. Bilsan kirjoitukset menivät myös rauhallisissa tunnelmissa ja olin tyytyväinen suoritukseeni.






Kirjoitusten jälkeen oppimisen tahti vain kiihtyi, mutta tunnit ja metodit pysyivät ennallaan. Kuusi tuntia päivässä, kuusi kertaa viikossa, tämä piti minut kartalla ja aikataulussa. Opiskelin mafyn avulla myös puuttuvat kurssit lähinnä vain tehtäviä tehden sekä tietysti opeja konsultoiden.
Neljän kuukauden aikana tein yli 800 sivua tehtäviä, joista lähes kaikki olivat mafyn tehtäviä. Oli vain niin vaivatonta kaivaa tabletti laukusta ja alkaa laskemaan siitä mihin aikaisemmin jäi. En olisi ikinä kuvitellut pystyväni laskemaan niitä laskuja, jotka loppuvaiheessa alkoivat mennä rutiinilla. Tämä tosin tapahtui kemian ja mekaniikan kohdalla, sähkömagnetismi on yhä todella harmaata aluetta. Vaikka tunteja tuli fysiikan parissa tehtyä eniten, voin sanoa, että suurin kehittymiseni tapahtui juuri kemian kohdalla. Bilsassa omat ongelmansa toi miljoona pikkuasiaa, jotka oli vain muistettava. Bilsan olin kuitenkin aikuislukion puolella jo omaksunut aika hyvin, joten keväällä vain syvennettiin tietoja ja tietysti opittiin paljon nippeliä!

Vuodessa pystyy kehittymään valtavasti, jos motivaatiota riittää ja löytää sopivat keinot itselleen! Itse olen ikikiitollinen valmennuskurssilleni sekä superhyville opeilleni Eirassa. Kannattaa luottaa vanhoihin toimiviin menetelmiin, ei lääkikseen pääseminen vaadi erikoisia kikkoja. Tai jos entiset menetelmät eivät ole toimineet, niin koittaa jotain täysin uutta! Tärkeintä mielestäni oli pitää opiskelu mieleisenä koko lukuprojektin ajan.



Virtuaalinen tikkari teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti!

Mistä tietää, mikä minusta tulee isona?

2014/08/04
Vien teidät nyt aikamatkalle 15 vuotta menneisyyteen. Koska 15 vuotta on pitkä aika, myös tekstistä tulee pitkä. Jos haluatte tietää vain, mikä sai minut hakemaan lääkikseen, skipatkaa ronskisti muistelot. Kuvituksena koulukirjoja. 


Bilsan kirjat olivat toukokuussa täynnä pinkkiä ja keltaista.

15 vuotta sitten pikku-Anni tuijotti telkkarista Disneyn klassikoiden lisäksi Teho-Osastoa ja luontodokkareita, luki Akkareiden lisäksi lasten ensyklopediaa ja tutki lasten anatomiakirjaa. Äitini oli aivan varma, että minusta tulee lääkäri.
Sitten tuli eräs kohtalokas päivä, kun olin ala-asteikäinen (n. 9-v). Olimme perheeni kanssa Heurekassa, jossa pääsin leikkelemään sian sydäntä! Itselleni ei jäänyt kokemuksesta mitään dramaattisia muistoja, mutta äitini ei enää ikinä katsonut minua samalla tavalla. Hänen haaveensa lääkärilapsesta romuttuivat silloin. Äitini jaksaa yhä (varsinkin nyt!) kertoa tarinaa siitä, kuinka aluksi kasvoni muuttuivat valkoiseksi ja sen jälkeen saivat väriä punertavista ja vihertävistä laikuista. Draamaan taipuvaisen äitini mukaan minusta ei voinut tulla lääkäriä, sillä voin ilmeisen pahoin tuolla Heurekan laboratoriossa.
Itselleni lääkäri oli ala-asteella yksi vahva vaihtoehto muiden vahvojen vaihtoehtojen ohessa. Muita vaihtiksia olivat mm. eläinlääkäri, tilintarkastaja, juristi, koira-/hevospoliisi ja opettaja.
Olen aina ollut hyvä koulussa eivätkä ala- ja yläaste vaatineet juurikaan ponnisteluja. Olin tunnollinen oppilas; kävin tunneilla, keskityin, tein vaaditut tehtävät ja luin kokeisiin. Yläasteella päätin haluavani huippulukioon ja koska päättötodistuksessani keskiarvo oli 9,67, Ressuunhan sitä mentiin. Yläasteella myös ajatus lääkäriydestä tuli pinnalle ja pian syrjäyttikin muut ehdokkaat.
Lukioon mennessä suunnitelmat olivat selvät: (eläin)lääkis. Olin kotiin lähetetyssä kyselylomakkeessa valinnut itselleni latinan sekä pitkän matikan ja fysiikan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ensimmäisen puolen vuoden aikana. Yläasteella olin aina erottunut joukosta hyvällä koulumenestykselläni, mutta tämäpä ei enää toiminutkaan lukiossa. Minun piti siis keksiä jotain muuta. Koulunkäynti lakkasi kiinnostamasta ja huomio keskittyi muihin puuhiin. Luonnontieteet vaihtuivat humanistisiin aineisiin, kun olin päättänyt elämälleni uuden suunnan: kauppis. 

Rakas lempilapseni
Pärjäsin kyllä hyvin humanistisissa aineissa ja lyhyessä matikassa; 3,5 vuodessa kävin 3 kuukautta vaihdossa, käärin kasaan arvostettavat 76 kurssia ja kirjoitin mukavan EEEEMM-rivin. Sain lakin päähäni joulukuussa 2012 ja tammikuussa 2013 aloin lukea kauppiksen pääsykokeisiin. Luin koko kevään enemmän tai vähemmän ahkerasti käyden samalla töissä.
Noin kolme viikkoa ennen pääsykoetta katsoin krapulaisena (tärkeä pointti!) Yle Areenasta Midsomerin murhia ja siinä yksi hahmoista oli eläinlääkäri. Siinä sitten tapahtui jotain, sillä tajusin, että eihän tämä kauppis ole minun juttuni ja vielä ei ole myöhäistä käydä vaadittavat kurssit ja hakea sinne, minne olen oikeasti aina halunnut. Jakson jälkeen menin nettiin ja tutkin, miten voisin opiskella kaikki fykebi-kurssit. Samalla kertaa löysin Älyvuodon, tuon lääkishakijoiden luvatun maan, jossa alemmuuskompleksi on taattu ja valmennuskurssit haukutaan maan alimpaan rakoon. No ei, itsekin päivittäin eksyin, ja yhä eksyn, Älyvuotoon etsimään vertaistukea ja imemään kiinnostuneena kaiken mahdollisen tiedon unelmieni koulusta. 
Tänä krapulaisena aamuna päivänä päätin, että minustahan vielä eläinlääkäri tulee! Saman päivän aikana ilmoitin aikeistani poikaystävälleni, parhaalle ystävälleni ja vanhemmilleni. He eivät välttämättä ottaneet ilmoitustani ihan tosissaan. Heidän puolustuksekseen tulee kuitenkin kertoa, että olin puolen vuoden aikana vaihtanut alaa jo kerran ja kaupunkia Lappeenrannasta Tampereelle ja sieltä Joensuuhun. Äitini yritti vielä puhelimessa vedota minuun, mutta kun samana päivänä päivänä näimme, hän kyllä sanoi, että ovat tukenani, mitä ikinä päätänkään. Onneksi olivatkin, sillä taloudellisesti en olisi vuodesta selvinnyt ilman heidän valtavaa panostustaan!
Eläinlääkäriys vaihtui lääkäriyteen oikeastaan vasta tammi-helmikuussa. Siihen vaikutti kaksi asiaa: syksyn aikana oli selvinnyt, että olen allerginen lähes kaikille lemmikeille ja ihminen alkoi tosissaan kiinnostamaan.

Biologiakin oli ihanaa

Vaikka teksti olikin pitkä, prosessi unelman varmistumisesta oli lyhyt ja meni täysin fiilispohjalla. Päivääkään en ole tämän vuoden aikana päätöstäni katunut. Ja sen ovat huomanneet niin läheiseni kuin minä itsekin. Lukeminen ei (juuri) ikinä tuntunut pakkopullalta ja jaksoin tehdä 10 kuukautta töitä sen eteen tasaisesti. Unelman elossapito vaati minulta jokapäiväisia vierailuita Älyvuodossa ja seuraamissani blogeissa sekä viikottaisia vierailuita eri yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien nettisivuilla. Mielessäni suunnittelin jo opintoja ja mietin eri vaihtokohteita. Otin selvää erilaisista vapaaehtoisprojekteista, joita pääsisi tekemään jo opiskeluaikana. Etsin aktiivisesti kämppiä Kuopiosta. Nämä olivat minulle tärkeitä motivaation ylläpitäjiä, ja uskonkin, että näiden avulla jaksoin lukea ja laskea päivästä toiseen. 

Ah inhokkini, josta loppuen lopuksi opin tykkäämään, fysiikan laskut kun toimivat joka kerta samalla tavalla

Uskomatonta, että aika on mennyt näin nopeasti ja unelmani alkaa pikkuhiljaa muuttumaan todeksi! Hassua, kuinka jo silloin viime toukokuussa tuli sellainen fiilis, että ainiin tätähän minä olenkin aina halunnut. Luulen, että silloin oikeasti tajusin pystyväni siihen ja tajuavani, että se ei ole mahdotonta!

Kuukausi!!!

2014/08/01
Uskomatonta! Ihmeellistä! Mahtavaa! Kuukausi aikaa koulun alkuun! Tuntuu, että olen vain lonninut koko kesän ja olisi valtavasti hommaa ennen koulun alkua. Tässä on ollut kuitenkin aika paljon hoidettavaa, kun muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen, eikä 400 km etäisyyskään helpota asioita. Tein tässä vähän listaa siitä, mitä olen tehnyt ja mitä on vielä tekemättä. 
Näin kuukauspäivän kunniaksi jaan listan myös teille!

Mitä olen tehnyt:

1. Hommannut kämpän
  • Omasta mielestä siistein ikinä, jotkut vitsiniekat (rakkaat vanhempani) kutsuvat sitä kellarikopiksi
  • Kyseessä on 51,5 m2 kaksio aivan keskustasta, koululle matkaa 2,5km
  • Oma sauna
  • Ja mikä parasta, hienointa ja kauneinta: huonekorkeus 2,8m!
2. Ilmoittanut vastaanottavani paikan yliopistolla
  • Tämän tein netissä heti tulosten jälkeisenä aamuna
  • Vaati n. 65837 tarkistusta yliopistohaku.fi:ssä ja paniikkipuhelun yliopistolle, että onhan kaikki kunnossa

Elämäni paras posti


























3. Lähettänyt tukihakemukset Kelalle
  • Tulen saamaan opintotukea! 
  • Asumistuesta pitäisi toimittaa vielä liitteet (toimitusaika lienee joulun tienoilla)
4. Tilannut kirjat!!!!
  • Yhteistilauksessa tilasin Gray's Anatomyn, koska Greyn Anatomia, sekä biokemian kirjan
  • Anatomian atlasta en tilannut ollenkaan, vaan ostin Sobotan ja Essential Anatomyn pädille
  • Toivon, että rakenteita on yhtä kuva tiirata näytöltä ja että interaktiivisuus, eli QUIZ, innostaisi opiskelemaan ja helpottaisi kertausta
  • Myöhemmin kerron sitten, kuinka tyytyväinen olin tähän päätökseen
5. Valmistautunut henkisesti siihen, että opiskelut oikeasti alkavat
  • Toimii hyvin huonosti
6. Tehnyt mökillä sudokuja pitääkseni aivoni virkeinä
  • Saldo: 3 sudokua

Ensimmäisen vuoden kursseja



























Mitä en ole tehnyt:

1. Pakannut muuttokuormaa
  • Muutto on ensi viikon sunnuntaina, joten tässähän on vielä hyvin aikaa!
2. Ilmoittautunut läsnäolevaksi yliopistolle
  • Se ei tosin vielä ole edes mahdollista
3. Ostanut:
  • Astioita
  • Mattoja
  • Verhoja
  • Tuoleja
  • Siivoustavaroita
  • Silitystarvikkeita
  • Kaikkia niitä pieniä juttuja, joita ei edes tajua ostaa
  • Henkareita
  • Hyllyjä
  • Koulutarvikkeita
4. Hankkinut opiskelijakorttia
  • Tästä en tiedä, voinko hoitaa sen jo

























Tuntuu, että tässä on näitä tärkeimpiä juttuja, mitä pitää hoitaa ennen syyskuun ensimmäistä. Luultavasti jotain yllätyksiä on vielä tulossa, mutta koitan niistä selvitä sitten. Olen yrittänyt nyhtää ystäviltäni vinkkejä siitä, mitä ekaan kotiin tarvitaan.  Satun nimittäin olemaan ystäväpiirini viimeinen kotonalusija. Onneksi Kuopiossa on Ikea, joten kaiken tarvittavan saa läheltä!